Osa 21. "Luistelu on ihanaa, mutta sinä olet tärkeämpi"

 Anteeksi, että tässäkin osassa kesti näin kauan ja tämä voi olla lyhyempi kuin muut, sillä olen pelannut vain puoli simviikkoa. Kesäloma oli kiireinen; Oli töitä, kolme matkaa ja nyt vielä alkoi lukio, jossa läksyjä tehdään pitkälle iltapäivään jos ei halua koeviikkosterssiä. En kuitenkaan ole vielä lopettamassa tätä tarinaa. Minulla on lähitulevaisuutta varten mehukas juonenkäänne valmiina.
Tarina

  -Onko näin hyvä? Aida kysyi ja katsoi itseään tyttöjen huoneen kokovartalopeilistä.
-Hienosti! Edith kehui. -Oletko varma, että huntu pysyy?
-Kyllä sen pitäisi. Laita vielä sadasyksi pinni hiuslisäkkeeseen kiinni, niin voin olla varma.
-Minun mielestä niitä on vähemmän. Lasketaanko? Edith ehdotti.
-Älä! Aida kiirehti sanomaan. -Se oli huumoria. Hän sipaisi vielä kasvoja.
-Ei siinä näy finnejä. Eikä sen puoleen ryppyjäkään, Edith rauhoitti ja vilkaisi peilistä omia kasvojaan. Ei niissäkään näkynyt mitään. -Vielä.

-Olenko nyt oikeasti valmis? Aida varmisti.
-Kyllä. Olet kaunein morsian, jonka olen koskaan nähnyt, Edith sanoi ja halasi Aidaa. -Tule. Alhaalla on jo väkeä.

He kulkivat portaita alas.
-Muistatko kun me suunniteltiin kaksoishäitä? Edith kysyi.
-Muistan. Eihän sinua harmita, että tämä meni näin?
-Miten voisi harmittaa, jos ei ole edes sulhasta? Onnea silti, Edith sanoi.

-Morsian saapuu! julisti bestamanina toimiva Orlandon ystävä.
-Me kai voimme mennä nyt istumaan? Edith kysyi.
-Menkää vain. Me tulemme aivan kohta, Orlando lupasi.

Kaaso ja  bestman lähtivät paikoillensa.
-Minulla on sinulle yllätys, Orlando sanoi.
-Mahtavaa! Mikä se on? Aida innostui.

Orlando ojensi kimpun vaaleanpunaisia ruusuja selkänsä takaa.
-Täytyyhän morsiamella kimppu olla hän sanoi.
-Ihania! Aida huokasi ja upotti nenänsä tuoksuvaan mereen.
Musiikki alkoi soida. He tarttuivat toisiaan kädestä ja lähtivät astelemaan kohti vihkikaarta.

He olivat puhuneet tästä jo aikaisemmin. Kun he olivat valmistelleent häitä, Aida oli monta kertaa varmistanut, että Orlando oli menossa naimisiin omasta tahdostaan. Ei eliksiirin aiheuttamasta hypnoosista.
-Teen tämän itseni vuoksi, Orlando kuiskasi. -Minä en haluan ketään muuta vaimoa. Minä haluan olla sinun kanssasi aina.

Orlando rykäisi ja kysyi: -Tahdotko sinä, Aida Emilia Mesijärvi ottaa minut Orlando Roman aviomieheksesi ja rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa?
-Tahdon, Aida kuiskasi. Orlando pujotti sormuksen hänen sormeensa.

-Tahdotko sinä Orlando Romano ottaa minut, Aida Emilia Mesijärven aviovaimoksesi ja rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa? Aida kysyi.
-Tahdon, vastasi Orlando

-Nyt ollaan sitten naimisissa, Aida kuiskasi. He tarttuivat toisiaan kädestä.
-Niin ollaan.

 Vieraat nousivat ylös ja taputtivat. Katariina oli ylpeä ja onnellinen Aidan puolesta. Hän vilkaisi Edithiä. Toivottavasti tämäkin löytäisi vielä joskus miehen jonka kanssa suku voisi jatkua.
   Heidi heitti kourallisen riisiä mutisten jotain outoa. Edith katsoi häntä. Taisi olla taas jotain taikuusjuttuja.
   -Nyt kaikki voivat tulla keittiön puolelle syömään, Katariina toivotti.

Katariina ja Aida olivat laittaneet paljon herkkuja. Aida ja Orlando ottivat ensimmäiset palat hääkakusta. Sen jälkeen heidän perheensä.

Kun kaikki olivat syöneet Katariina alkoi pitämään puhetta:
-Menetin koko perheeni lähes kerralla, kun Aida oli aivan pieni. Kun sain kaikki lapseni takaisin aloin ikäänkuin elää uudestaan. Olen saanut seurata sinun kasvuasi, Aida, jon monta pitkää ja onnellista vuotta.

Väkijoukko ja small talk alkoivat ahdistamaan Edithiä ja hän päätti vetäytyä laboratorionsa rauhaan. Koneilla voisi tutkia tänään omenansiemeniä. Hän asetti siemenet lämpöeristettyyn eriön ja alkoi laskemaan siitä lämpötilaa.

-Mitä sinä teet? joku kysyi hänen takaansa. Edith kääntyi ja huomasi miehen, joka seisoi laboratoriossa. Hän tunnisti miehen Orlandon bestmaniksi, joka oli saapunut edellisiltana. Nimi taisi olla Lassi Ohdake.

-Millä oikeudella sinä tulit tänne?! Edith kysyi raivoissaan.
-Anteeksi?
-Minä haluan omaa rauhaa omassa tilassani ja sitten joku kehtaa tunkea tänne koputtamatta!

-Minäkin kyllä halusin omaa rauhaa, Lassi sanoi tujottaen seinää Edithin takana.. -En vain voinut tietää, että joku muu oli varannut tämän huoneen ensin. Eksyin viime yönä, kun palasin vessasta ja päädyin tänne.
-Miksi minun laboratorioni kiinnostaa sinua niin paljon? Edith kysyi.

-Koska kemia ja kaikki tiede on lähes kaikki minun elmästäni, Lassi sanoi ja puki työtakin ylleen.
-Lähes kaikki?
-Niin. Pitäähän minun syödä ja nukkuakin. -Niin. Ja käydä lapsuuden ystävän häissä. Lassi tarttui Edith hyllylle jättämään pulloon. -Minä asun Alpeilla ja tutkin siellä mystistä lähdettä, jonka vedellä huhutaan olevan nuorentava vaikutus. Haluan tutkia sitä. Täällä on kaikenlaisia kemikaaleja. Tämä pullo, ilmeisesti geeniperäisellä aineella täytetty, soveltuu mainiosti....
-Minun geeniliuokseni! Edith kiljaisi ja pelasti kiireesti pullonsa.

-Miksi sinä noin teit? Lassi kysyi.
Edith huokasi. -Satutko tietämään, kuinka tärkeää tiede on minulle?
Lassi oli hetken hiljaa. -Anteeksi. En huomannut ajatella.

 -Minä olen aina tämmöinen. Sotken kaikki, Lassi mutisi.
-Minä myös. En ajattele mitä sanon ja alan puhumaan asioista -yleensä tieteestä, -aivan kuin toinen tietäisi kaiken minkä minäkin. Huomaan sen vasta jälkikäteen.
-Minä myös, Lassi nyökkäsi.

 -Eihän sinua haittaa, jos en katso silmiin? Lassi kysyi. -Jotkut eivät ymmärrä.
-Etkö katsonut silmiin? En huomannutkaan, Edith sanoi ja vilkaisi Lassin kasvoja.
-Etkö siis sinäkään katso aina silmiin?

-En. Minusta tuntuu, että meillä on paljon yhteistä, Edith sanoi.
-Niin varmasti on.

Vieraat olivat jo lähteneet.
-Nämä olivat ihanat häät, Aida sanoi.
-Mutta arvaa mikä on kaikkein ihaninta? Orlando kuiskasi.
-No mikä?
-Sinä.

Myöhemmin illalla Aida vanheni aikuiseksi.
-onneksi ehdin sentään naimisiin ennen sitä, hän sanoi Orlandolle, kun he menivät nukkumaan.

 Orlando otti peiton alla Aidaa kädestä kiinni. He kumpikin olivat nyt täysin onnellisia.

Edith vanheni työmatkallaan yövuoroon. Ensiapukirurgia saatettiin tarvita koska vain.

Hän palasi autoonsa.
Olen jo oikeasti aikuinen, Edith tajusi. Miten suvun käy kun minä en ole vieläkään löytänyt miestä? En ole kokenut rakkautta pitkään aikaan. Vai olenko? Edith säikähti ajatusta niin, että oli ajaa ojaan. Ei. Se että he olisi joku muukin erilainen ei voinut olla pelkkä syy.

Kun Aida aamulla heräsi Orlando oli jo noussut.
-Petaamatta sänkyä, söpö sottapytty, Aida hymähti. Hän nousi ylös ja veti peiton sängyn suojaksi. Aida tunnusteli itseään. Voiko hän pahoin? Ei. Liikkuiko joku hänen sisällään? Mutta eihän tässä mitään kiirettä ollut.

Orlando, Edith ja Lassi olivat jo syömässä.
-Huomenta! Nukuttiko hyvin? Orlando kysyi ja istui pöydän ääreen.
-Arvaa! Olin toissä viiteen, Edith sanoi.
-Miksi sinä teet yötyötä? Lassi kysyi.
-Olen lääkäri.

-Miksi sinä sitten teet sitä työtä, jos et kerran pidä siitä? Lassi ihmetteli.
-Kuka on väittänyt etten pidä siitä?
-Etkö sinä itse äsken...
Edith huokasi syvään. -Sanoin etten pidä yövuoroista. Työ itse on mahtavaa.

Katariina lähetti Edvinin elämänkerran, Lastenkodista maanpuolustukseen kustanatajalle. Kirja kustannettiin, mutta sitä ei juuri myyty. Kukaan ei halunnut lukea kirjaa aivan tavallisesta ja tuiki tuntemattomasta miehestä. Katariina alkoi kirjoittaa uutta, lapsille suunnattua kirjaa.
    Silloin keittiöstä kuului vaimea tömähdys. Musiikki, jonka tahdissa Orlando kuntoili peitti sen kuitenkin alleen ja Katariina katsoi parhaaksi jäädä paikalleen, sillä nouseminen alkoi olla jo vaivalloista. Joku omena siellä varmaan putosi.

Lassi sen sijaan oli kuullut. Hän astui keittiöön ja huomasi lattialla pyörtyneen Edithin. Lassin mielessä kävi, että hän nostaisi Edithin syliinsä ja hakisi apua. Mutta hän oli hintelä, eikä uskonut jaksavansa kantaa Edithiä.
-Edith? Kaikki hyvin?

Hitaasti ja horjuvasti Edith nousi pystyyn.
-Kaikki on hyvin... kai, hän kuiskasi.
-Mitä tuo oli? Lassi kysyi vakavana.
-Minä... horjahdin,
-Olet tehnyt ihan liikaa töitä ja nukkunut liian vähän. Mene nyt nukkumaan, Lassi käski. -Minä voin keittää sinulle teetä.

Kun Lassi oli häipynyt teekupin kanssa yläkertaan, Orlando ja Aida tapasivat keittiössä.
-Minun tekisi mieli ulos. Lähdetäänkö käymään jossain? Orlando ehdotti.
-Sopii! Ihanaa päästä vähäksi aikaa kahdestaan.

He vaihtoivat takit päälle ja lähtivät autoon.
-Pidetään tätä vaikka ensimmäisenä hääpäivänä, Orlando sanoi.
-Siihenhän on vielä vuosi.
-Tarkoitin että juhlimaan eilistä.
-Niin. Vain me kaksi, Aida huokasi haaveksuen.

 Muutaman tunnin unet ja kupillinen teetä olivat tehneet tehtävänsä. Edith jaksoi nousta ja kiirehtiä taas töihin. Hän oli tyytyväinen, että Lassi oli jo menossa nukkumaan, koska muuten tämä olisi voinut estää lähdön. Mutta Edith rakasti ammattiaan.

Orlando ajoi sillan yli ja ohitti kaupungin. Auto nousi kohti kukkuloita.
-Mihin me ollaan menossa? Aida kysyi.
-Pian näet. Olen aina halunnut käydä sinun kanssasi tälläisella retkellä.

Orlando pysäytti auton hiljaisen tien päähän ja auttoi Aida ulos autosta. Hän kaappasi tämän syllinsä ja suuteli.
-Tervetuloa romanttiselle luiteluretkelle rakas, hän sanoi hiljaa.
-Luisteluretki? En ole aiemmin käynyt näin kaukana Monte Vistan keskustasta. Mikä paikka tämä on? kysyi Aida.
-Kalakasvattamo, mutta talvisin poissa käytöstä. Tule niin luistellaan.

Orlando otti Aidaa kädestä ja veti hänet jäälle. Aida otti varovaisen potkun.
-Hyvin se menee, Orlando sanoi hellästi. Hän alkoi pyörittää varovasti Aidaa. He liukuivat hiljaisella jäällä kuin taikamaailmassa.
-Miten sinä osaat luistella näin hyvin? Aida kysyi.
-Minä... Orlando aloitti, mutta samalla hän kaatui vieden Aidan mukanaan.

-Kä-kävikö pahasti? Aida huohotti säikähtäneenä.
-Ei kai, Orlando veti henkeä. -Olin juuri sanomassa että pystyssä pysyminen vaatii vietä vähän harjoittelua.
-Eihän varmasti sattunut? Aida varmisti ja kömpi pystyy.
-Ei. Siirrytään silti jonkin vähemmän riskialttiin harrastuksen pariin.

-Luistelu on ihanaa, mutta sinä olet tärkeämpi, Aida sanoi ja silitti Orlandon kasvoja. Tämä hymyili hiljaa.
-Mennään jo kotiin. Kellokin on vaikka mitä.

 Ulkona touhuaminen taisi toimia, Orlando ajatteli, kun tuli pesemästä hampaita. Aida oli jo nukahtanut.
-Nuku hyvin rakas, Orlando kuiskasi ja silitti Aidan hiuksia hellästi.

 Ensimmäisenä heräsi Katariina. Hän alkoi alustamaan leipätaikinaa aamiaiselle.

Kun taikina irtosi tasolta kokonaan Katariina alkoi pyöritää sitä ilmassa. Taikina totteli täydellisesti. Näin sitä huomasi kehittyneensä. Katariinan pizzantekotekniikka oli ennen Monte Vistaan muuttoa ollut taikina pellille-täytteet päälle-uuniin.

Katariina paistoi galzonen ja oli jo syömässä, kun Lassi saapasteli keittiöön. Hän kävi ottamassa palan galzonea ja istuuntui Katariinan seuraksi.

-Hyvää leipää, Lassi kehui.
-Sen nimi on galzone.
-Tämä on mukava paikka. Onneksi tulin häihin, sillä muuten en olisi koskaan käynyt täällä.
-Mikä on kaikkein parasta? Katariina kysyi.
-Teillä on mukava perhe. -Lassi oli hetken hiljaa. -Varsinkin Edithiin on ollut mukava tutustua.
-Se hän on hienoa! Edith on ollut aina melko yksinäinen, Katariina ilahtui.

Kun Edith myöhemmin heräsi, Lassi haastoi hänet shakkiotteluun.
-Äitisi sanoi, että olet aina ollut yksinäinen, Lassi kertoi.
-Niin. Sinähän tiedät ettei kukaan ymmärrä minua.
-Niin. Minä ystävystyin Orlandoon leirillä, Lassi sanoi ja söi  ratsullaan Edithin sotilaan.

-Huono siirto, sanoi Edith, siirsi lähetin ratsulta vapautuneen ruudun läpi ja söi Lassin kuningatttaren.
-Hei! Tuo ei ollut kilttiä, Lassi sanoi.
-Sori. Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja.
-Rakkaudessa? Oletkos rakastunut? Minuunko? Lassi kiusoitteli
-Tämä on kyllä sotaan, Edith sanoi punastuen.

Orlandon syntymäpäiviä juhlittiin kakulla, jonka Aida oli hakenut leipomosta. Edith ei ikävä kyllä päässyt paikalle, koska hänellä oli taas iltavuoro.
-Kiitos, Orlando sanoi. -Elämä täällä on kyllä yhtä juhlaa.
-Miten niin? Lassi ihmetteli.
-Ensin häät, nyt synttärit ja joulukin tulee, Aida kertoi.
-Joulu? Lassi ihmetteli.
-Me kutsumme lumihiutalepäivää jouluksi. Niin minun lapsuudenkodissanikin tehtiin, Katariina kertoi.

Katariina lupautui tiskaamaan. Hän oli juuri saanut kaikki astiat kuiviksi ja tyytyväisenä menossa nukkumaan, kun kylmä vesi katseli hänen selkänsä. Hana oli taas mennyt rikki.

-Onnea vieläkin, Aida sanoi ja antoi Orlandolle suukon.
-Sinä olet se suurin onni, Orlando hymyili ja peitteli Aidan.

 -Hyvää yötä. Ihanaa, että ollaan nyt naimisissa, Aida sanoi.

Työvuoro oli loppunut kello neljä ja Edith oli taas väsynyt.
-Espresso ja vaniljaviineri kiitos, hän sanoi baristalle.
-Tulee heti. Viisi simoleonia kiitos ja hyvää lumihiutalepäivää.

Kahvila oli oudon tyhjä. Tavallisesti siellä oli aina muutama sim. Jos ei muuten niin sairaalan henkilökuntaa. Eikö barista puhunutkin jotain lumihiutalepäivästä? Nythän oli joulu!

Edith lähti autolleen tyytyväisenä siitä, että ehtisi vielä nukkuakin hetken. Oliko mahdollista, että hän oli tehnyt liikaa töitä? Mutta se oli palkittu. Edith saisi alkaa loman jälkeen geeniterapeutiksi.

-Huomenta ja iloista... joulua rakas, Orlando sanoi ja nousi ylös suutelemaan Aidaa.
-Huomenta, mutta mene suihkuun. Tuoksahdat hieman, Aida nyrpisti nenäänsä.
-Ai niinkö? No voin minä mennäkin.

Iltapäivästä sukulaisisia alkoi kokoontua kylään.
-Millaista avioliiton auvoinen arki on ollut? Edvin kysyi.
-Aivan ihanaa! Aida vastasi hymyillen.

-Keitä nämä kaikki ovat? Lassi kysyi. -Sukulaisianneko?
-Niin. Tuo jolla on punainen paita ja puku on veljeni Edvin. Tuo nutturapäinen etesessä on Heidi. Daniel ei ehtinyt paikalle jostain syystä.
-Montako sisarusta sinulla on?
-Viisi, Edith sanoi.
-Missä se viides on?
-Hän ei pidä enää yhteyttä, Edith huokasi. -Hän on vähän omituinen.

-Tulkaahan kaikki syömään, Katariina kehotti.
-Tuoksuu hyvältä! Mitä tuo paistos on? Lassi kysyi.
-Luumupaistosta, Aida sanoi.
-Minä tein kakun, Heidi kertoi.
-Hienosti tehty, Katariina kehui raivasi sille tilaa pöydälle.

Kaikki istuivat syömään ja iloinen puheensorina alkoi. Ruoat keräsivät kehuja. Edvin ehdotti yhteislaulua.

-Voitaisiin siirtyä tuonne olohuoneen puolelle, Orlando ehdotti, kun oli laulettu Varpunen jouluaattona ja Joulukuu on aloitettu.
-Odota ensin, että syön tämän palasen loppuun, Katariina käski ja hotkaisi kolme viimeistä lusikallista.

Edith ja Lassi jäivät siivoamaan. Heidän vastuullaan oli tuoda myös lahjat olohuoneeseen.
-Huh! Nyt voi vähän hengähtää, Edith huokasi.
-Niin. Hiljaisuutta ja rauhaa. Vaikeaa tutustua uusiin simeihin.

Lassi painaitui nopeasti Edithin lähelle ja halasi tätä.
-Hyvää joulua Edith, Lassi sanoi.
Ensin Edith säikähti yllättävää kosketusta, mutta häntä ei haluttanut lähteä syleilystä mihinkään.
-Hyvää joulua Lassi.

Toivottavasti tämä yllättävä jouluisuus ei haittaa ketään näin syksyllä. Minusta oli jostain syystä mukava lisätä se tähän. Mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta?

-Meri-Tuuli-