tiistai 17. syyskuuta 2013

Osa 13. Jokaisella on omat ongelmansa





Laiskottelupäivä alkoi kallistua iltaan, kun Katariina lähti kotiin. Häntä itketti. Hänen olisi pitänyt jäädä kotiin taistelemaan lapsistaan, eikä muuttaa muualle pois muistoista. Kyllä hän varmasti olisi saanut lapset takaisin kotiin.


Kaikki muistutti Appaloosa Plainsista ja lapsista. Tuossa talossa simerkiksi oli samanlaiset ikkunat, jotka vanhassa kodissa. Ja tien varrelle pysähtyneellä nuorella naisella oli samanlainen hame kuin Heidillä. Paitakin näytti tutulta. Ja kampaus.
 Katariinaan iski villi ajatus. Se ei voi olla mahdollista., järki sanoi. Muta hänen oli pakko saada selko. -Jään tässä pois, Katariina sanoi kuljetttajalle.


-Päivää, Katariina tervehti. -Oletteko... Mutta hän ei saanut lausettaan loppuun, kun tytön kasvot sulivat hymyyn. -Äiti. Viimeinkin löysimme sinut, hän sanoi


-Sinä täällä?! Katariina ihetteli. -Miten ihmeessä? -Miksi et ole Appaloosa Plainsissa? -Oletko matkalla? hän kyseli. Samassa hän huomasi lapsen Heidin sylissä: -Voi Heidi. Joko sinäkin olet perustanut perheen? Katariina hämmästyi.


-Minäkö?! Heidi nauroi. -Millä ajalla muka? Olen kuule koko kesän ajan etsinyt sinua.
-Miksi? Katariina kysyi
-Lasten takia, äiti. Lasten takia. Tämä tässä on Edvin ja muut ovat vuokra-asunnossani kaupungin ulkopuolella.
-Oletko siis adoptoinut pikkusisaruksesi? Katariina kysyi. Jotenkin hän ei pitänyt ajatuksesta.



-En. Luin yliopistolla tutkimuksen jonka mukaan lapsen on parempi kasvaa rakastavan aikuisen luona, kuin laitoksessa. Sain onneksi vakuutettua viranomaiset ja nyt sitten olemme täällä.
-Vakuutettua? Katariina ihmetteli -Miten?
-Sanoin vain miten asiat olivat.
-Tuo ei ole totta! Ei kai kukaan myönnä adoptiota pelkän sanomisen perusteella... Katariina aloitti, mutta muisti silloin taannoisen tapahtuman:



-En halua muuta äitiä, Heidi toisti. -Äiti on hyvä äiti. Meillä on kyllä köyhää ja karua, mutta olemme vielä elossa. Kotona on hyvä olla. Silloin adoptioviranomainen hymyili. -Lapsi on teidän, hän sanoi.


 Niinpä Katariina päätti olla sanomatta mitään ja sen sijaan halasi tytärtään lujasti. -Minun rakas pikku noitani. Et tiedäkään miten onnelliseksi minut teit jo toistamiseen, hän kuiskasi onnellisena.
-Saat tulla hakemaan pienet huomenna, Heidi lupasi. -Minun pitää täyttää sitä varten vielä yksi kaavake...


Seuraavana päivänä Katariina oli kuin toinen sim. Hän oli osallistui kahvitaukokeskusteluihin, eikä ollut poistunut paikalta kun päätoimittaja kertasi jälleen kerran lastensa tekemiset, tai kun lasta odottava kulttuuritoimittaja oli esitellyt kuvat lastenhuoneen remontista. Vihdoinkin Katariina oli matkalla lastensa luo.



Heidi olikin jo odottamassa, kun Katariina myöhään illalla saapui. -Kaikki on valmista, hän sanoi. -Paljon omaisuutta ei lapsilla olekaan. Kunhan vain muistat antaa heille hyvän rakastavan kodin, niin kaiken pitäisi olla kunnossa.
-Muistan, Katariina hymyili. -Entä sinä? Jäätkö asumaan tänne?
-Jaa. En erikoisemmin pidä vuokralla asumisesta. Jos voisin muuttaa joksikin aikaa teille? Heidi ehdotti.
-Ihanaa! Tietenkin saat asua meillä vaikka lopun elämääsi, Katariina lupasi.




Katariina lähti lasten kanssa kotiin, mutta hänen vanhin tyttärensä lähti kaupungintalolle. Heidin elämänhaave oli näet nousta vapaan maailman johtajaksi. Hän sai kyllä hieman nurinaa osakseen pelmahdettuaan paikalle illasta, mutta tuolientomuttajista oli onneksi pulaa ja niin Heidi sai paikan tuolien tomuttajana.
(Vaihdoin nuo ihmevaatteet, koska ne eivät minusta sopineet Heidille.)


Kyllä tämä Italian kesäyö on upea, nuori nainen ajatteli. Hän nuuhkaisi katukiveyksen läpi puskenutta unikkoa. Se tuoksui ihanalta.
 Unikko... Sen Heidi oli saanut viimeisenä iltana yliopistolla... Ja Adam oli luvannut viedä hänet joskus vielä johonkin romanttiseen maahan... Tämä olisi ollut täydellinen paikka. Nyt Heidi oli vain täällä yksin, eikä saanut yhteyttä Adamiin, kun tämän kännykkä oli mennyt kai jossain vaiheessa rikki.

Katariina päätti hemmotella perhettäänvohveleilla Danielin synttäreiden kunniaksi, mutta kaikki ei mennyt ihan putkeen.
-Anteeksi, kun nämä nyt kärähti, Katariina sanoi, kun päivänsankarikin oli päässyt pöytään.
-Ei se haittaa. Oikeastaan tämä leipä on jopa parempaa, Daniel vastasi.


Aamiaisen jälkeen oli kakun vuoro. Aida katseli Danielia:
Mitä veli mietti? Oliko hänestä mukavaa tulla melkein aikuiseksi? Aidasta ainakin oli. Hän ei enää halunnut olla pieni.


Aida puhalsi torveen ja Katariina hurrasi. Danielkin tuuletti.
-Onnea! Heidi huusi.


Daniel muodonmuutoksen jälkeen. Minusta onnistunut. Kuvassa on kesäinen tunnelma, mutta syksy on jo tuloillaan,eli siksi pitkät housut ja huppari.


Kilttinä poikana Daniel vei roskat heti jäätelöhetken jälkeen. Heidi puolestaan alkoi tutkia oikeastaan Danielin nimellä tullutta yliopiston mainospaketttia. -Ehkä lähdenkin uudelleen opiskelemaan ja etsin Adamin, hän keksi.


-Kuule äiti... Opintoni jäivät kesken lasten takia. Kai te pärjäätte jonkin aikaa ilman minua? Heidi kysyi.
-Aikuinen nainen. Kyllähän sinulla on vapaus mennä miten mielit. Katariina hymyili.
-Hienoa.  Vienkö tutuille terveisiä?
-Omillesi voit. Katariina tokaisi -En minä ystävyyssuhteita ehtinyt hieroa.
 -Mutta annapa sitä ennen äidillesi kunnon hali! hän jatkoi ja laski Edvinin maahan.


-Onnea opintoihin ja käyttäydy kunnolla , Katariina toivotti.
-Kyllä äiti. Nähdään taas, Heidi lupasi. -Mutta nyt minun täytyykin ehtiä pakkaamaan. Kyyti tulee tunnin kuluttua.


-Hei hei! Katariina vilkutti muutttoauton perään. pimenevässä illassa. -Onnea ja menestystä! Daniel toivotti.



Koko yöhän matkaan (Ensin muuttoautolla. Sen jälkeen junalla ja vielä kerran muuttoautolla kampukselle asti) meni, mutta aamulla Heidi oli jo aivan virkeänä perillä. Hän vilkaisi ilmoitustaulua.
Pettymykseksi siellä ei kuitenkaan ollut ilmoitusta, jossa etsisttäisiin äkillisesti kadonnutta tummahiuksista ja mustahameista neitoa, vain pelkkä:

Uusille opiskelijoille

Perehdytys ylioppilaskunnan talolla klo 10.00 Tervetuloa uudet opiskelijat.


Vaikka Heidi ei ollutkaan uusi opiskelija, -olipahan vain vaihtanut pääaineensa liiketalouden viestintään hän lähti kuitenkin perehdytykseen. Perehtymisen sijaan hän kuitenkin pelasi pingista uuden tuttavansa kanssa. (Jonka nimi unohtui. Anteeksi)


Oletteko muuten huomanneet yliopiston tunnuksen tuolla kukkulalla? Löytyy sieltä jossa ei ole enää juuri mitään.


Illan Heidi päätti viettää katselemalla asuntolassa telkkaria. Sieltä tuli romanttinen leffa, joka oli kuvattu varmaan joskus Sim-filmin ajoilla. -Tätä olisi ollut ihanaa katsoa Adamin kanssa, hän huokaisi haikeana.


 Tämä nuorimies teki pastaa koko asuntolalle iltapalaksi.



-KUKA JÄTTI KATTILAN VARTIOIMATTA?!! kiljui Heidi joka oli rynnännyt keittiöön suoraan peiton alta.
-Tulipalo! Pelastakaa naiset ja lapset! joku huusi.


Reippaana ja tulipaloja kokeneena tyttönä Heidi ryhtyi sammutustöihin.
-Heidi kiltti, etkö jo pakenisi? palon aiheuttanut poropeukalo pyysi.
-Miksi?
-Kun tuli on vaarallista! Huhu kertoo, että viime keväänä täällä paloi kokonainen asuntola simejä...


-Ei se ole totta...Heidi aloitti, mutta sai savua henkeensä ja joutui yskimään sen ulos.
-No miten sitten?
-Yksi mies kuoli, ja huone paloi melkein karrelle, mutta ei muuta, Heidi kertoi. -Hei, miksi täällä haisee palanut kangas?


Tämän takia. Palo sammui itsekseen, niin että henkiövahingoilta vältyttiin, mutta katsokaapa tuon miehen ajatukset. Tervettä?


Eräänä päivänä palatessaan luennolta Heidi tapasi linnun. Hyppäisikö se kädelle? hän mietti ja napautti kättään. -Tule tule lintunen... Heidi maanitteli.


Ja lintu tuli syliin! -Oletpa söpö... Heidi leperteli. -Minäpä taidan antaa sinulle nimen. Haluaisitko olla... vaikka Albus?
-Kraa. Albus vastasi.


Asuntolassa Albus sai oman häkin.


Viestintään kuului myös käytännön työskentelyä eli radiotekniikkaa.
-Etsintäkuuluus, hän sanoi mikrofoniin. -Kuuleeko Adam? Jos suinkin kuulet, niin tule Yliopiston pihalle. Heidi odottaa.
 Adamia ei vain näkynyt.-Toimiikohan tuo laite? Heidi mietti.


Tunnin jälkeen hän kävi juomassa cappucinon ja muistelemassa Adamia. Tässä kahvilassahan hän oli kuullut, että huostaanotetun lapsen voi adoptoida kuka vain. Tieto oli saanut Heidiin liikettä ja tyttö oli alkanut järjestellä asioita.


Heidi rakasti Adamia syvästi, ja poika vieraili usein hänen unissaan, joissa he olivat joko kampuksen kuumin pari tai kolmen lapsen onnelliset isä ja äiti.


Unet olivat kuitenkin vain unia joista tänäkin yönä Heidi heräsi aivan liian aikaisin saamatta enää nukutuksi. Joutessaan hän päätti hieman siivota  Albuksen häkkiä ja huonetaan muutenkin.


Huoneen ollessa jo aivan siisti Heidi päätti siivota myös pahassa sotkussa olevan keittiön.


-Mikä trikki tuo on? asuntolan muu väki ihmetteli, kun Heidi lähti aamulla luennolleen luudalla lentäen. Mutta hän oli tottunut ihmettelyihin, eikä siksi vastannut mitään. Antaa heidän ajatella, mitä ajattelevat Heidi tuumi.


-Toivottavsti luento ei ole liian tylsä, mietti Heidi. Kurssikaveri nimittäin nukkui jo ensimmäisellä minuutilla. Professori alkoi selostaa sensaatiomaisesta kohunhakuisuudesta:


-Tässä näin on mies, joka haluaa julkisuutta suunnitelmilleen, hän selosti. -Tumput suorina sitä ei kuitenkaan saa. Nyt kysynkin teiltä tehokkaita tapoja siihen.


Heidi viittasi: -Huomionhakuisuus on hyvä, mutta sillätavoin on vaarana tulla surullisenkuuluiseksi. Kannattaa siis toimia maltilla, ja aiheen mukana.
-Niin. Voi vaikka järjestää mielenosoituksen, joku keksi
-Juuri niin.Huomiota saa erikoisilla tempauksilla, professori kertoi. -Tämä luento on tiivistelmä ja saatte luettavaksenne Oppaan sensaatiomaiseen kohunhakuisuuteen,josta voitte opiskella laajemin.


-Oppisivat nuo muutkkin siivoamaan. En minä ole mikään asuntolan puhtaanapitovastaava, Heidi valitti.


Oli loppukoepäivän aamu. Heidi oli opiskellut koko yön netistä, jotta osaisi varmasti.
-Kai se nyt on hyvin, hän ajatteli ennenkuin lähti kokeeseen.


-Ääh. Silmät painuvat kiinni. Mitä siellä kokeessa edes kysyttiin? Heidi haukotteli kokeen jälkeen.



-Hylätty?! Ei voi olla! hän kauhistui todistustaan. Loppukoe oli mennyt totaalisesti pieleen. -Ei olisi pitänyt lukea koko yötä. Nyt minusta ei ikinä tule Vapaan maailman johtajaa.


Tänne en enää palaa, Heidi ajatteli. Hän oli toivonutkin ajattelevansa niin joskus, mutta tutkinnolla. Ei minusta ole opiskelijaksi. Ja Adamiakaan en nähnyt. Auto tulee. Minä lähden nyt, Heidi mietti.
Niine hyvineen hän nousi autoon ja lähti yliopistolta.


-No millaista oli? Katariina kysyi Heidin palatessa seuraavana iltana.
-No mukavaa. Mutta joku salaliitto taitaa olla kyseessä, kun loppukoe ei onnistunut, en muista mitä siellä edes kysyttiin ja läpikään en päässyt. Ehkä olisi helpompaa aloittaa ruohonjuuritasolta? Heidi vastasi.


-Missähän se Daniel on? Kello on jo vaikka mitä, Katariina mietti, kun Heidi oli jo mennyt sänkyyn pitkän matkan takia.


-Äiti täällä hei. Niin, että milloin ajattelit tulla kotiin? Kellokin on jo vaikka kuinka ja...
-Anteeksi. Takseja on tosi vaikea saada, mutta kyllä se järjestyy. Sopiiko, että tulen niin pian kuin mahdollista? Voit mennä jo nukkumaan.


Koska Katariina luotti Danieliin meni hän nukkumaan. -Saa olla kyllä ensimmäinen ja viimäinen kerta kun tälläistä tapahtuu, Katariina päätti.


-Ihana lahja! Edith innostui kun näki yön aikana hänen ja Aidan huoneeseen salaperäisesti ilmestyneen työpöydän. Ei pöytä itsesssään niin kiinnostava ollut mutta kaikki nuo laitteet ja kemikaalit. -Mistä äiti keksi tuon?!


-Mitä se opettaja kertoikaan? Edith muisteli. -Ai niin H2O ja NCl ovat suolaliuosta. Jännää. Jos sitä on siis tässä. Tähän lisätään soodaa niin...


Aida ja Edith aamupesulla. Miksi kaikki menee kerralla rikki?


-kuinka pitkään se Daniel nukkuu? Katariina kysyi hermostuneena.
-Kyllä se herää. Eihän se käy laatuun, että isoveli nukkuu syttäreillämme. Eihän Edith?
Edith ei kuulut siskonsa kysymystä sillä hän mietti: -Jos lättytaikinaan lisäisi soodaa tai jotain muuta joka aiheuttaa kuohumisen saisiko silloin enemmän lättyjä?


-Sanokaa Heidille, että hakee kakut, Katariina käski. -Minä menen herättämään veljenne.


-Huomenta Daniel, Sovitaanko että.. Katariina aloitti, mutta huomasi silloin kauhistuttavan asian: Danielin vuode oli tyhjä!


-Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä, Sanoin mekaaninen ääni puhelimessa.
Nyt tässä on jotain mätää, Katariina ajatteli. -Tämä on poliisiasia.


-Täällä Katariina Mesijärvi päivää. Ette tietäisi pojastani Danielista mitään?
-Taasko joku kotoa karkausjuttu?
-Ei. Poika lupasi tulla eilen illalla kotiin, mutta ei ole näkynyt. Numero ei vastaa.
-Teettekö katoamisilmoituksen?
-Pakko kai se on, Katariina huokasi. -Kerronko tuntomerkit?
-Saamme ne koulun arkistosta. Teemme kaikkemme, että Daniel löytyy. Yleensä teineillä on syynä kapinahalu, joten ei kannata vielä huolestua, poliisi vakuutteli.



Ei kannata kertoa lapsille vielä. Ei kesken surta päivää, Katariina ajatteli mieli maassa, kun muut riemuitsivat yhdessä Aidan teini-iän takia.
-Sovitaan, että minä kaunistaudun ensin, ja sitten on sinun vuorosi? Aida ehdotti Edithille.


-Hyi apua! Miten kaljuus kaunistaa?! Edith kirkui uudistuneesta Aidasta.
-Hei älä ole hölmö! Tämä on peruukkia varten. Edith? Minne sinä hävisit? Edith?


Kun Aida oli saanut peruukin päähänsä ja mieleisensä vaatteet oli Edithin vuoro kasvaa. Hän liikkui hermostuneena tuolilla. Oli tietty ihan kiva päästä yläasteelle ja oppimaan uutta, mutta entä sittenkin lapsuuden leikit?


Yläaste voitti.-No tää on nyt ihan normaalia. Kuka tahansa vanhenee. Edith sanoi muiden hurraamisesta kiusaantuneena.


Kun Edithikin oli saanut muodistettua itsensä synttäreitä jatkettiin kuopusten merkeissä.
-Paljon onneaa Amanda. Paljon onneaa vaan, Edith lauloi hiljaa. -Älä pelkää niitä kynttiöitä. Ne puhalletaan. Näin.


Amandan pelko taaisi olla aivan aiheellista, sillä kynttilät sytyttivät tason liekkeihin. Katariinalla oli onneksi jo paljon kokemusta tulipaloista, joten hän sai sen nopesti sammumaan. (Nyt alan jo epäillä, että mikä kirous tässä on? Talo paloi, kun Heidi oli vauva. Keittiö paloi vähän ennen Luukaksen kuolemaa. Yliopistolla paloi kahteenotteeseen, ja nyt tämä.)


Ja sillä hetkellä, kun Amanda kasvoi alhaalla Edvin kasvoi ylhäällä. (Katariinan piti hakea poika, mutta tarve peruuntui, kun Amandaa piti mennä onnittelemaan)


Oli jo ilta, kun Katariina sai sähköpostiinsa viestin:

Erään liikkeen valvotakamerasta löysimme tuntomerkkejä vastaavan pojan. Hänen nykyisestä olinpaikastaan ei ole tietoa. Kuvissa esiintyvä poliisi ei kuulu meihin, mutta nainen työskentelee Monte Vistan aamupostissa.




Katariina tuijotti kuvia tyrmistyneenä: -Tuo en voi olla minä...

Siinäpä se tälläkertaa. Anteeksi, että osan tulossa kesti kauan, ja se saattoi olla sekava, mutta vaikeaa jatkaa tarinaa uusilla simeillä uudella koneella.En myöskään kertonut hahmojen uusia luonteenpiirteitä, koska aion tehdä heistä oman tietosivun.
 Ja tuo loppu... Paljastettakoon, että kyseessä on kaksi bugia, joista vain toinen on haitallinen. ;)