perjantai 24. tammikuuta 2014

Osa 17. Opiskelijaelämää ja ulkopuolisuutta


Juna kulki halki vehreiden maisemien.
-Jännittääkö sinua? Aida kysyi. Edith nyökkäsi.
-Eikö sinulle tule hirmuisen ikävä Orlandoa, hän vuorostaan kysyi.


-Tulee. Mutta puhelimet ja sähköposti on keksitty, sanoi Aida hiven haikeutta äänessään. -Enkä minä sinne loppuiäkseni muuta. Muutama lukukausi vain ja lomat siinä välissä. Sitäpaitsi me sovimme, että häät pidetään heti kun valmistaudun.
-Niin minäkin haluaisin, Edith huokasi. -Pidetäänkö kaksoishäät?
-Sopii minun puolestani, mutta missä se sulhasesi viipyy? Aida nauroi
-En minä vain tiedä.


 Iltapäivästä tytöt saapuivat yliopistolle ja majoittautuivat asuntolaan.
Asuuko täällä muitakin? Edithh säikähti. Kyllähän hän tiesi että hyvin harvat opiskelijat asuisivat yksin, mutta silti... Miksi hän olikaan antanut Aidan huolehtia asumisista?



 Kun tytöt olivat jättäneet tavaransa asuntolaan he kiirehtivät uusien opiskelijoiden perehdytykseen ylioppilaskuntatalolle. Tytöt ihastelivat vanhaa ja arvokasta kampusaluetta, joka henki heidän mielestään sivistystä, perinteitä ja vapautta.


Ylioppilaskuntatalolla tarjoiiltiin ilmaiseksi suklaapatukoita. Aida joka rakasti suklaata ja ahmi suuren nougatsuklaapatukan kerralla.(Paperi pääällä?)


Suklaa maistui ellottavalta. -Yööh. Olikohan se aivan kunnossa? Aida mietti. -Ei kai lähikauppa halua vain nopeasti eroon pilaantuneesta suklaasta?


Suklaa oli kai todella mennyt piloille, sillä asuntolassa Aidalle tuli kova kiire vessaan.


-Tiedätkö mitä? Perehdytyksessä tarjottiin pilaantuneita karkkeja, Aida kertoi myöhemmin pojalle, jonka nimi oli Ted Lux.
-Höh. Sitä ne lisäaineet teettää, Ted vastasi.
-Olet siis ympäristöystävällinen tyyppi, Aida päätteli.


-No en pidä itseäni minään viherpipona, mutta harrastan puutarhanhoitoa, jonka toteutan mahdollisimman luomusti.
-Puutarhanhoito kiinnostaa minuakin! Aida hihkaisi. Samassa hänen puhelimensa soi.
-Se on varmaan poikaystäväni, Aida sanoi. -Hänellä on varmaan kova ikävä kotona Monte Vistassa,
Aida lähti vastaamaan.


Edith vietti iltaa yliopiston kirjastossa lukemassa tenttiiin. Tenttejä ei kyllä pidettäisi vielä aikoihin, mutta olisihan hyvä kuitenkin tietää jotain ensimmäiselä luennolla. Kirjassa kerrottiin kemiasta ihmiskehossa. Edithiä ärsytti kun hän oli unohtanut kemistisettinsä kotiin. Nyt ei voinutkaan kokeilla käytännössä.


-On se tämäkin! valitti Aida aamiaispöydässä. -Miksi meidän liiketalouden opiskelijoiden pitää opiskella kirjasta: Rikollisuusoppi parhaat käyännöt?
Edith otti ison lusikallisen muroja ja sanoi koruttomasti: -Koska teiltä kysytään sen asioita tentissä.
-Niin, mutta miksi? En minä halua rikolliseksi, Aida ihmetteli.
-Älä siten ala! Tai tee valitus jos tämä meno jatkuu, Edith ehdotti.


Edith tutki anatomiaa uudella luurangolla. Hän muisti kun oli tutkinut samanlaista luurankoa innoissaan koulussa. Silloin opettaja oli kieltänyt häntä, mutta nyt hän saikin tästä hyviä numeroita. Edith katseli luurangon juoksua. Luut toimivat hyvin. Ei ongelmia.


Luuranko tarttui jalkaansa. Irroitti sen paikoiltaan ja työnsi suuhun.
-Hei! Älä nyt itseäsi vahngoita, Edith käski. Luuranko heilui hetken ja laittoi sen jälkeen jalan takaisin paikoileen.


-Mikähän ongelma siinä oli? Edith ihmetteli.  Hän tarkasti luurangon. Aivan kunnossa se vaikutti olevan. Oliko tietokoneohjatussa luurangossa bugi? Vai oli Edith sotkenut sen jotenkin?


Edith ei uskaltanut koskea enää luurankoon. Hän lähti tutkimaan kampusaluetta. Mikä oli tuo aidattu alue asuntolan naapurissa? Siitä hän halusi ottaa selvän.


-Anteeksi. Saanko häiritä? Edith kysyi.
-Mitä asiaa? punatukkainen tyttö vastasi.
-Mikä paikka tämä on? Edith kysyi.
-Tesla-tiedekoulun koekenttä.


Ketään ei näyttänyt haittaavan, että Edith testaili koekentän kojeita. koekenttähän oli mahtava paikka! Edith oppi kokoajan jotain uutta.


-Kuulitko, että joku sai ruokamyrkytyksen perehdytyksen suklaasta? samaan pöytään sattunut poika kysyi Edithiltä.
-Kuulin.
-Tiesitkö, että minulla oli kerran eräällä etelänmatkalla kauhean paha ruokamyrkytys?
-En, Edith vastasi.


-Onko sinun aivan pakko alkaa kertomaan jostain vatsavaivoista ruokapöydässä? kysyi harmaanruskeaan neuleeseen pukeutunut tyttö ja istui pöytään.
-Ethän sinä syö, Edith huomautti.
Pipopäinen poika katsoi Edithiä hetken aikaa kuin avaruusoliota, mutta toisti sitten:
-Niin. Ethän sinä syö. Miksi sinua siis haittaisi, jos puhunkin?
-Älä ole lapsellinen Shayanne!


Edith piti huoneen vaaleista ja tyttömäisistä sävyistä. Aida oli kyllä aluksi ollut jonkun muun huoneen kannalla.
-Jos sinun on kerran pakko asua kolmannessa kerroksessa kaukana kaikesta olisit voinut ottaa edes hieman enemmän värejä! hän oli sanonut.
-Etkö tiedä, että kirkkaat värit vaikuttavat haitallisesti uneen? oli Edith vastannut.


Ensimmäinen luento oli kiinnostava. Aiheena oli :Mitä lääketiede opetti? Edith teki innolla muistiinpanoja. Nämä täytyi muistaa testata kotona.


Edith jäi vielä työstämään teoriaa vihkoonsa muiden lähtiessä. Kun hän oli valmis hän huomasi ihmeekseen jonkin pojan seisovan ovella.
-Etsitkö jotain? Edith kysyi.
-En. Minä tässä vain odottelin sinua.
-Minuako? Miksi? Edith ihmetteli.
-Sinä olet niin fiksu ja mukava tyttö. Tulisitko meille? Minun nimeni on Bjort ja haluaisin opiskella kanssasi, Bjort esittäytyi.
-Ööh. Kai se käy. Tulen illalla, Edith lupasi.


Onnellisena Edith juoksi asuntolaan. Joku piti hänestä. Joku, joka myös opiskeli lääketiedettä ja rakasti sitä. Tämän miehen kanssa Edith tuli juttuun! Hän kuvitteli mielessään kuinka Bjort kietoisi kätensä hänen ympärilleen ja painaisi huulensa hänen huulilleen...


Edith löysi Aidan asuntolan työhuoneesta koneelta. -Arvaa mitä? hän hihkui. -Minulla on tänä iltana treffit!
-Älä? Mistä deittipalvelusta sinä sen miehen löysit? Aida hämmästyi.
-En minä mistään deittisivulta vain luentosalista. Hän pitää kaikista samoista asioista kuin minä ja on vielä kaiken lisäksi komea! Edith hihkui.
-Ethän sinä vielä edes tunne häntä niin kovin hyvin, Aida muistutti.
-Äh. Minä olen varma että hän on juuri sellainen kun uskonkin.



Iltaan oli vielä aikaa, jonka Edith päätti käyttää tehokkaaseen opiskeluun. Hän kävi kotilaakari.sims- sivulla katsomassa erilaisia hoitokeinoja, jotka kirjoitti ylös.  Naapurikoneelle ilmestyi tyttö chattaamaan. Hän nauroi isoon ääneen ja huusi kaverinsakin katsomaan.


Eikö täällä saa työrauhaa? Edith yritti tukkia korvansa käsillään, mutta se ei eristänyt ääntä lainkaan. Hänen teki mieliä karjua: -HILJAA!, mutta jätti sen tekemättä ettei melu olisi lisääntynyt entisestään.


He olivat sopineet tapaavansa Bjortin kotona. Edih seisoi pihalla jännittyneenä. uuluiko ensimmäisillä treffeillä sanoa: -Hei rakas? Vai pitäisikö ehkä olla muodollisempi? Entä jos hän ei osaisi sanoakaan mitään? Tai vielä pahempaa. Puhuisi koko illan kemikaaleista? Ehkä olisikin parempi lähteä heti asuntolaan.


 -Tule sisään, Bjort sanoi. Edith ei keksinyt mitään sanottavaa, joten tyytyi vain nyökkäämään. Onneksi Bjort oli puheliaalla päällä. -Ajattelin, että voisimme kerrata sydämen toimintaa. Sopiiko? hän ehdotti.


Edith avasi kirjan. -Katsohan, hän sanoi. -Veri kiertää aina sydämen läpi. Sydän on oikeastaan lihas, joka supistumisellaan säätelee veren kiertoa. Edith osoitti läpileikkauskuvaa. -Tässä on oike eteinen ja oikea kammio. Vasemmalla näet taas vasemman eteisen ja vasemman kammion. 
Bjort nyökytteli kiinnostuneena


-Nämä tässä oat valtimot ja nämä laskimot. Edith esitteli. -Vähähappinen veri virtaa oikeaan eteiseen ja runsashappinen vasempaan eteiseen. Kun sydän supistuu veri siirtyy kammioihin. Siis vähähappinen veri oikeaan ja runsashappinen vasempaan.
-Tyttöystäväni sanoi, että runsashappinen veri siirtyy keukoihin. Onko se totta? Bjort kysyi.
-On. Siis hetkinen... Tyttöystäväsi?


-Sinulla on siis tyttöystävä, Edith varmisti.
-Kyllä. Ja ihana onkin, Bjort kehaisi.
-Miksi sitten kehuit minua fiksuksi ja mukavaksi siellä luennolla?! Edith huusi.


-Eikös voi olla pelkkiä mukavia kavereita? Ja tarvitsin jotain fiksumpaa auttamaan opinnoissa. Bjort selitti.
-Mutta minä luulin...
-Luulo ei ole tiedon väärti. Jatketaanko?
-Ei! Edith huusi ja juoksi ulos.


Pettynyt Edith polki takaisin asuntolaan päin. Sade oli jo lakannut, mutta hänelle oli sama vaikka olisi tullut lumimyrsky. Miksi hän käsitti kaiken aina väärin? Miksi tämä kävi näin?Miksi juuri hänelle?


Edith kaivautui peiton alle.
-Millaista oli? Aida kysyi omasta sängystään.
Edith irvisti: -Kauheaa. Sillä olikin jo tyttöystävä.
-Ja kuitenkin pyysi sinua treffeille? Aida ihmetteli.
-Ei. Yksityisopettajaksi.


Aamulla Aida heräsi korvia vihlovaan ulinaan. Hän ryntäsi alas ja näki kauhukseen keittiön hellan palavan.
-Missä on sammutuspeite? hän kysyi.
-Ei täällä ole! vastattiin.


Vaahtosammutin löytyi aulan kaapista.
-Aida mitä sinä teet? luennolle lähtevä Ediyh kysyi.
-Miltä näyttää? Se on onneksi jo melkein sammunut.


-Tulipalo! Apua! Edith säikähti. Samassa keittiöön ryntäsi palomies.
-Ei mitään hätää. Tilanne on hallinnassa, hän vakuutti.
Palava tasoroihusi hetken, mutta sitten sammui.
-Olkaa ensi kerralla varovaisempia, palomies kehotti.
(Tämän takia vihaan asuntoloja. Olisi siedettävämpää, jos nuo muutkin osaisvat tehdä jotain.)


-Täällähän näkee tuttuja! Edith huudahti. Hän oli luennon jälkeen päättänyt pistäytyä kahvilaan.
-Ai hei, Aida sanoi hajamielisesti. -Miten luento meni?


-Siellä on aivan outoa porukkaa. Yksikin halusi jostain kumman syystä tietää miksi tulin yliopistoon, millaisa on asua Monte Vistassa, mille alalle aion, mitä harrastan ja miksi. Eikä se ollut edes ylioppilaslehden toimittaja!
Aida kohotti katseensa kirjasta. -Eikö tuo ole aivan normaalia small talkia?


-Tiedä sitä. Ainakin on aivan outoa tulla tuolla tavoin kyselemään ilman mitään syytä.
-Ei tuo ole outoa. Pitäisihän sinun jo monen vuoden kokemuksella ymmärtää miten keskustellaan.
-Täh? En ymmärtänyt.
-Kuule Edith. Oletko sinä aivan normaali? Aida kysyi. Hän katsoi kelloaan. -Mutta jutellaan siitä myöhemmin. Minä olen myöhässä luennolta!


-Arvaa mitä? Minä haluaisin jo valmistua. Tämä opiskelijaelämä on niin outoa. Kaiken maailmn kokko- ja menhutynnyribileitä. Eikö täällä olla opiskelemassa? Miksi luennoilla jutellaan? Se häiritsee minua. Kuten asuntolan melukin. Olen jotenkin yliherkkä äänille? jutteli Edith ruukkukasville. -Olenkohan jotenkin outo, kun puhun sinulle? Mutta Aidan lisäksi minulla ei ole yhtään ystävää. Miten niitä saisi?


 Eräänä päivänä Edith lähti Aidan kanssa kirjastoon, jossa tällä oli toiminnallinen tunti. Sillävälin kun Aida teki bisnessuunnitelmaa Edith luki kirjaa: Vihreät geenit ja tiedon siemenet. Hän
yritti olla välittämättä melusta, jonka liiketalouden opiskelijat aiheuttivat. Jokainen nimittäin halusi esitellä omaa bisnessuunnitelmaansa,mutta kukaan ei välittänyt kuunnella muiden.


Edith ei ymmärtänyt liiketalousen opiskelijoita. Miksi pitäisi laatia bisnessuunitelmia joille ei ollut tarvetta? Ja vaikka olisikin niin ei kai ensimmäisen vuoden opiskelijoiden mielipidettä olisi huomioitu? Edith katsoi ensin kelloa ja sen jälkeen Aidaan. Tytöt olivat sopineet tekevänsä jotain kivaa illalla.


-Katso Aida. Tämä pallo näyttää aivan plannetalta, Edith sanoi. Hän heitti sen kohti keiloja joista kolme kaatui rämähtäen.
-Mistä sinä noita keksit? Aida nauroi. -Olisipa Orlando mukana. Se rakastaa keilailua.
-Monte Vista on kaukana Aidaseni, Edith sanoi.
-Mutta minulla on ikävä Orlandoa.


Aida otti pallonsa.
-Okei. Orlando on rakas poikaystäväsi, mutta tarvitseeko sen takia noin kovasti ikävöidä? Edirh ihmetteli.
-Odatas vain kun itse rakastut, Aida sanoi.
-Minä en rakastu enää ikinä! Yksi kerta riitti! Edith ilmoitti.


Päivät kuluivat ja ennen kuin tytöt kunnolla huomasivatkaan oli loppukokeiden ja todistusten aika.
-Kasi! Kasi! Aida tuuletti asuntolan olohuoneessa. -Minä sain kasin!


Edith siivosi astiat tiskikoneeseen, jonka käynnisti. Vasta sen jälkeen hän katsoi jännittyneenä omaa todistustaan. -Höh. Pelkkä kasi! hän puuskahti.


Viimeisenä iltana Edith lähti kävelylle. Oli kylmä ja häntä harmitti, koska oli jättänyt takin kotiin. Yliopistonpihalla kuului ääniä. Ilmeisesti viestinnän opiskelijat tekivät radiohjelmaa loman alkamisesta. Kaksi nuorta naista istui piknikillä. Luultavasti kesän viimeisellä.


Edith kääntyi kulman taakse. Patsaan luona hän tapasi siniseen neuleeseen pukeutuneen ruskeahiuksisen pojan.
-Hei! Sopisiko vastati gallupiin? poika kysyi.
-Mitä... äh... minä... Edith takelteli.
-Ei sinun ole pakko, jos et tahdo, poika sanoi. -Mutta haluaisin yhteystietosi.
-Yhteystietoni? Edith älähti. -Miksi?
-Meillä on varmasti paljon yhteistä ja haluaisin tutustua sinuun paremmin.olen muuten Jerry.
-Edith. Ja minä... Minäkin haluisin tutustua sinuun paremmin, Edith miltei kuiskasi. Poika oli tosiaan jotenkin kiinnostava.


Puhelinnumeroiden tallentamisen jälkeen Jerry suuntasi kulkunsa kohti Paahtimo-kahvilaa. Edithin olisi tehnyt mieli mukaan, mutta juna lähtisi tunnin kuluttua ja pakkaaminen oli vielä kesken.
Näkemiin yliopisto, mutta minä palaan vielä, Edith ajatteli. Ja seuraavasta lukukaudesta tulisi mahtava!