perjantai 7. maaliskuuta 2014

Osa 18. Hei hei ja hyvästit


Aida ja Edith palasivat vielä kerran yliopistolle, mutta eivät suorittaneet koskaan tutkintoja. Lukukauden puolivälissä sähköpostiin kolahti nimittäin viesti Katariinalta:

Heipä hei tytöt!

Menen nyt suoraan asiaan. Olen pahoillani, että asiat nyt mutkistuvat näin, mutta muuta vaihtoehtoa ei todellakaan ole. Meillä ei nimittäin ole varaa pitää teitä enää siellä. 
 Kysytte varmaan, että miksi. No, meillä sattui pieni sekaannus. Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja taloakin oli laajennettu. Rahatilanne vaikutti vakaalta kouluttaa kaikki lapset.
 Mutta sitten kävi ilmi, että Amanda oli käyttänyt varojamme luvatta. En ole aivan perillä mitä hän osti. Jotain feenikslinnun siipisulista hän oli Heidille puhunut hänen luona käydessään. (Heidi on tosiaankin hankkinut oman asunnon.) 
 Siihen sitten jäi talon laajennus ja opinnot. Älkää kuitenkaan ottako noin raskaasti. Kyllä sitä kokemuksellakin pärjää. Ja Aida. Nyt sinä voit viimeinkin mennä naimisiin. Orlando onkin jo odottanut sinua kovasti.

T. Äiti

Tytöt olivat pettyneitä. Varsinkin kaksosista kunnianhimoisempi Edith, josta oli pitänyt tulla maailmankuulu kirurgi. Toinen hänen ongelmansa olivat pojat. Monte Vistassa ei juurikaan asunut nuoria.



Viime lukukauden lopulla tavatusta Jerrystä ei Edithin kiihkeistä odotuksista huolimatta tullut hänelle poikaystävää. kymmeniin ja taas kymmeniin puhelinsoittoihin sai vain vastauksen: -Tämä on Jerry Wheelerin automaattinen puhelinvastaaja. Jätä viesti äänimerkin jälkeen.
 Kerran Edith näki Jerryn. Tämä kulki noin kymmenen metriä edelläpäin samaan suuntaan.
-Jerry! Edith kutsui, mutta poika ei kuullut. Jerry!! huusi Edith vieläkin kovempaa. Ei vastausta. Vielä kerran hän huusi niin kovaa kuin ääntä lähti: -JERRY WHEELER!!! mutta Jerry ei reagoinut edelleenkään mitenkään ja jatkoi kävelyään. Silloin Edith ymmärsi että rakastuminen oli ollut yksipuolista.

Tässä tärkeimmät. Yliopisto ei suostunut tallentamaan ja tytöt piti lähettää takaisin kotiin. Älkääkä ikinä yrittäkö hankkia siminne puolisoksi paparazzia. Ne kun eivät tule kylään kun kutsutaan eivätkä suostu tervehdittäviksi kadulla, josta näkyikin juuri esimerkki. No takaisin tarinaan vain.


Kotona Katariina otti molemmat lapsensa lämpimästi vastaan. -Oletko miettinyt morsiuspukua Aida? hän kysyi. -Minä näin eräässä lehdessä mekon, jossa oli punaista pitsiä hihoissa. Kävisikö se? Siihen voisi yhdistää punaisen ruusukimpun. Eikö Orlando pidäkin valkosuklaasta? Häissä voisi olla valkosuklaakakkua vai mitä? Katariina touhusi.
-Laitan korvan taakse, Aida lupasi. -Kerron ehdotuksesi Orlandolle. Meillä on tänä iltana treffit.


Orlando ja Aida tapasivat yleisön pizzerian edessä.
-Voi miten minulla oli sinua ikävä! sanoi Aida ja otti Orlandon kädet omiinsa.
-Niin. Sinäkin olet ihana, tämä vastasi.
-Oletko miettinyt vielä häitä? Äiti ehdotteli jo tarjottavia.


-Niin... Häät tosiaan... Niistä minun pitikin puhua... Orlando mutisi.
-Niin kulta. Jatka, sanoi Aida ääni odotuksesta väristen.
-Tuota että... Minä olen sitä mieltä... Orlando oli hetken hiljaa ja yskäisi.
 -Olen miettinyt ja...  siis olen miettinyt....
-Mitä olet miettinyt? kysyi Aida lempeästi.
-Mitään häitä ei tule, Orlando sai viimein sanotuksi.
-Ei tule?!


-Miksi?! Aida huusi.-Meidän suuri päivämme! Etkö sinä haluakaan olla aviomieheni?!
-Minä rakastan sinua, Orlando yritti sanoa, mutta Aida keskeytti hänet: -Mikset siltikään halua naimisiin?! Ethän sinä rakasta muitakin naisia ohessani?!
-Kyse ei ole siitä! puolustautui Orlando. -Mutta minä pelkään! Pelkään, etten voi sitoutua sinuun. Minä voin vaikka missata jotain. Rakastan sinua toki edelleen.
-Mutta miksi haluat purkaa kihlauksen?!


 Orlando huokasi: -Sanoinhan jo. tämä on parempi kuin se, että minä vaikka jättaisin sinut tai me joutuisimme eroamaan. Minä olen sitoutumiskammoinen. En mahda sille mitään. Sinä olet aivan mahtava nainen, Aida. Sinuun voisin sitoutua. -Siis jos uskaltaisin. Ehkä voitan pelkoni joskus. Mutta siihen asti: Näkemiin.


Orlando istui autoonsa ja ajoi pois. Aida jäi seisomaan kadun varteen. Hän katsoi ylös, jotta kyyneleet eiväät alkaisi virrata silmistä. Miksi kävi nyt näin? Kaikki oli ollut niin hyvin. Miksi kaikki oli niin vaikeaa?


Unohtaakseen Orlandon Aida päätti ottaa kissan. Valkoinen söpöliini sai nimekseen Kreivitär. (pelin antama nimi.)


Aikansa sängyssä heittelehdittyään Aida nukahti viimein rauhattomaan uneen. Hän uneksi juoksevansa Orlandon kanssa käsi kädessä pitkin tietä. He olivat matkalla häihinsä. Mutta kun kirkko näkyi Orlando irrotti kätensä Aidan kädestä ja lisäsi vauhtia. Aida huusi Orlandoa, mutta mies ei kuullut vain huusi: -Minä en halua kanssasi naimisiin!


-Kauhea uni, Aida huokasi. Hän kuuli Edithin nousevan ylös yläsängyssä. -Edith, paljonko kello on? hän kysyi.
-Puoli seitesemän. Meidän täytyy herätä, että ehditään töihin.


Tytöt olivat saaneet kummatkin töitä. (Edith lääketiede- ja Aida opetusuralta.)
-Miksi sinulla on samanlaiset vaatteet kuin monilla välituntivalvojilla meidän koulussa? Amanda kysyi.
-Siksi että aloitan tänään teidän koulussa välituntivalvojana, sanoi Aida iloisesti.
-Siis mitä?! Sisko töissä samassa koulussa? Älä odota näkeväsi minua!


Kun koulubussi ajoi ohi Amanda ei noussutkaan siihen vain taksiin, joka ajoi eliksiiripuodille. -Onko teillä nyt noitalientä? hän kysyi myyjältä.
-Se on täälläpäin harvinaista, ja hinta sen mukaista, myyjä vastasi.
-Mutta teillä siis on?
-En myy sitä kuin kanta-asiakkaille. Sitäpaitsi se maksaa reilusti yli 2000 simoleonia, johon sinulla tuskin on varaa.


Amandan ei auttanut muu kuin ottaa kirja kauniiseen käteen ja alkaa opiskella.
-Eikös sinun pitäisi muuten olla jo koulussa? myyjä kysyi.
-Äh ole hiljaa. Ei minun tarvitse. Minustahan tulee noita, joka  ei tee mitään joillain nominaalimuotoisilla verbeillä.


 Edvin oli täysin toista mieltä. Hänen koulumenestyksensä oli pitkään mennyt alamäkeä, mutta nyt hän oli ottanut itseään niskasta kiinni. Kaikki läksyt tehtiin ja kouluun mentiin ajallaan. Edvin ei edes enää nukkunut pommiin ja nukahtanut tunnilla. Keskiarvo kääntyi nousuun.



Läksyjen jälkeen oli mukavaa tehdä jotain muuta. Edvin avasi tietokoneen.
-On se teillä helppoa, kun ei tarvitse tehdä mitään töiden jälkeen, hän sanoi.
-Ei se niin mene, sanoi Edith. -Tämäkin kirja pitää lukea töihin. Niin se geeniterapeutti väitti.


Tietokonepelien lisäksi uusi shakkipöytä sai Edvinin kiinnostumaan.
-Hm. Voikohan kuningatarkin hypätä toisten nappuloiden yli?


Eläkkeellä Katariina päätti omistautua rakkaalle harrastukselleen eli maalaamiselle. Toki hän vielä kirjoittikin. Kun scifi-menestys Nähdään tähdissä oli julkaistu Katariina oli aloittanut uuden romanttisen kirjan: Me kaksi Starlight Shoresin yössä. Se kertoi nuoresta naisesta joka suurin odotuksin muuttaa Starlight Shoresiin taikurin urasta haaveillen. Siellä tämä tapaa komean taikurin joka alkaa opettaa häntä.


-Tiedätkös Edith, sanoi Aida kun lemmenpäivä saapui. -Sinä et koskaan käy missään. -Eikö lähdettäisi käymään vaikka kevätriehassa?
-Ai päivä puistossa? Ei kiitos.
-Älä nyt. Otetaan Edvin ja Amanda mukaan. Meille tulee ihana päivä, Aida yritti. -Ja sinunhan on tutustuttava uusiin simeihinkin,
 Lopulta hän sai Edithin suostumaan.


-Mutta kuka se tuolla on? Aida huomasi, kun oli sisaruksineen saapunut kevätriehaan. Hän katsoi tarkemmin ja totta se oli. Orlando oli töissä pussauskopissa!
 Aidan sisällä kuohahti, mutta sitten hän muisti että pusukoppien tuotot lahjoitettaisiin Kanikamujen ystävät RY:lle ja päätti olla suuttumatta.


Amanda ja Edvin olivat löytäneet trampoliinin.
-Tällainen meillekin pitäisi hankkia! Edvin ilmoitti. Amanda oli samaa mieltä.


Tekemisen puutteessa Edith istui keinuun. Kevään vapaapäivänä puistossa näkyi kyllä aika vähän lapsia. Eikä oikein paljon aikuisiakaan sen puoleen. Täälläkö pitäisi tutustua uusiin simeihin? tai miksi edes pitäisi? Kaksi kertaa oli hän yrittänyt, mutta aina oli jotain mennyt pieleen. Edith päätti lähteä kotiin.


 Kotona Katariina oli alkanut maalata. Siitä oli pitänyt tulla tiikeri, mutta maalaus muistutti enemmän kyllä kissaa. Eikä edes mitä tahansa kissaa. Kreivitär oli saanut muotokuvansa.


Aidan iltapesu sai yllättävän lopun. -Kuka tämän teki?!! hän karjui. Onneksi väri liukeni veteen nopeasti.


-Tunnusta pois! Sinä tai Amanda virititte sen suihkuansan! Aida huusi ensimmäiselle näkemälleen epäillylle eli Edvinille, jonka tapasi olohuoneessa.
-Miten niin jompikumpi meistä? Edvin kysyi.
-Siksi että Edith ei ymmärrä huumoria ja äiti on liian vanha.


-No en minä voinut tietää kuka sinne suihkuun tulee! Sitä paitsi turkoosi sopii sinulle! Vai etkö muista peruukkikokoelmaasi?!
-Ei tarvitse huutaa, Aida yritti rauhoitella. -Mutta uo ei vain ollut yhtään hauskaa minusta.
-Sinä et ymmärrä huumoria, sanoi Edvin.
-En huonoa huumoria. Siis tuollaista. Sovitaanko tämä asia? Minun ei olisi pitänyt huutaa. Anteeksi, sanoi Aida.
-Saat anteeksi ja annatko sinä minulle anteeksi kun tein noin tyhmän pilan? pyysi Edvin.
-Saat anteeksi.


Edvin meni nukkumaan, mutta Aida jäi istumaan sohvalle. Miksi hän oli nykyään aina niin vihainen? Hänhän oli yleensä toiminut rauhanrakentajana. Johtuiko se kihlauksen purkamisesta? Jos hän ei olisi ollut sinä iltana niin víhainen Orlandolle olisivatko he vielä yhdessä?
Mutta eikö Orlando ollut se joka oli halunnut purkaa kihlauksen? Ja se: "sinä olet aivan mahtava nainen Aida". Sehän tarkoitti että Orlando rakasti häntä vielä. Aidan parasta ajatellen hän oli purkanut kihlauksen. Ja taas Aida itki.


Öinen ukkosmyrsky herätti Kreivittären. Se köyristi selkänsä, mutta koska ei tiennyt mikä suuri vaarallinen siellä jossain rymisi Kreivitär jätti hyökkäämättä.


Taas jyrähti ja kissa piiloutui peloissaan sohvan alle. Tuskin se outo jyrisiä sitä sieltä löytäisi. Sohan alla Kreivitär odotti kunnes lopulta salamointi loppui.


Mutta sänkyyn en takaisin mene! se päätti ja nukkui sohvalla aamuun asti kunnes Aida tuli häätämään sen pois.


uusi koulupäivä alkoi. Koulubussi ja opettajien kimppakyytiauto odottelivat Aidaa ja nuorempia kaksosia kyytiin koululle. Kimppakyydin opettajana oleva matikan fysiikan ja kemian opettaja huomasi Edvinin ja toivotti hänelle hyvää huomenta. -Onko Amanda tulossa? opettaja huusi.
-En ole nähnyt, mutta kai on, Edvin vastasi, mutta todellisuudessa hän ei ollut kovin varma.



 Amanda ei mennyt kouluun vain eliksiiripuotiin niin kuin oli tehnyt monta kertaa aiemminkin. Hän luki suurta kirjaa etsien lisää tietoa noituuden lahjasta. Se ei voinut olla kaukana. Vampyyrien aurinkovoide luonnistui jo.


-Hei, voiko jollain eliksiirillä löytää etsimänsä? Tarkoitan siis kirjoista, Amanda kysyi.
-En tiedä, ja vaikka tietäisinkin en myisi sitä sinulle nyt.
-Mikset?!
Myyjä huokasi. -Siksi, että sinun pitäisi olla nytkin koulussa. En myy sinulle mitään koulupäivien aikana enkä koulun jälkeenkään jos vetelehdit täällä opiskelun sijaan.
Amanda oli hetken hiljaa. -No olen tosiaankin ollut pois paljon. Osa kokeistakin on jäänyt tekemättä. Kai minun täytyy mennä.


Koska kevätpäivä oli lämmin Amanda riisui ulkovaatteet mennessään kouluun. Siellä oli välitunti juuri loppumassa ja vielä yksi valvoja oli huolehtimassa ettei kukaan jäänyt ulos. Amandan harmiksi se oli Aida joka huomasi tytön heti.
-Ruokatuntikin meni jo! Missäs sitä on oltu? hän kysyi vihaisena.
-No opiskelemassa! Mutta ei koulussa! Opiskelen sellaisia taitoja joita tulen varmasti tarvitsemaan, Amanda sanoi arvokkaasti.
-Kuule, Heidi tuskin antaa sinulle opetusta kun sinun pitäisi olla töissä ja hänen koulussa. enkä usko että noidaksi voisi oppia jos ei ole syntyjään sellainen. Sovitaan että tämä asia on nyt loppuun käsitelty ja sinä alat käydä koulussa normaalisti, Aida ehdotti.


Niin Amanda tekikin. Koulun jälkeen hän tarttui tottelevaisena läksyihin. -Mikä ihme on parabeeli? En minä vain tiedä, Amanda mietti ja pyyhki sivun kolmannen kerran tyhjäksi. Silloin hän kuuli Katariina huudon: -Amanda! Tulehan kakulle!
 Synttärit! Nehän olivat tänään! Amanda jätti läksyt matolle. Mihin hän niitä tarvitsisi? Enää ei pitänyt mennä kouluun.



Heidi ja Daniel oli myös kutsuttu mutta vain Heidi oli päässyt paikalle. (Danielilla oli pelireissu) Amanda mietti hetken aikaa mitä toivoisi. Lopulta hän päätti: -Haluan noidaksi, joka muistetaan perijänä vielä pitkään.


Seuraavaksi oli Edvinin vuoro. Hän ei keksiny mitään erikoisempia toiveita.


Kakun jälkeen Edvin haasttoi Heidin shakkipeliin.
-Varoitan en ole kovin hyvä tässä, Heidi sanoi.
-Ei se haittaa. En minäkään, sanoi Edvin ja siirsi lähettinsä uhkaamaan Heidin kuningasta.


Amanda päätti ottaa haaveensa puheeksi. -Oletko miettinyt perijää? Minä voisin olla hyvä. Tosin vain siinä tapauksessa, että saan noituuden lahjan.
-Noituuden lahjan? Katariina kummasteli. -Siis minkä?
-Eliksiirin, jolla muutun noidaksi.
 -Ai jaa. Minä olen kyllä sopinut jo Edithin kanssa. Hän on perijä, sanoi Katariina.


-Edithkö? Älä viitsi naurattaa! Jos hänestä tulee perijä, sukumme ei saa koskaan taikavoimaa!Amanda nauroi.
-Miksi pitäisi? ihmetteli Katariina.
 -Me voimme joskus hallita Monte Vistaa! Ihmiset pelkäävät ja kunnioittavat meitä. Lapset menevät naimisiin Monte Vistan rikkaimpien ja kuuluisimpien sukejen lasten kanssa! Pian koko Monte Vista on osa mesijärvien noitasukua! Amanda päätti puheensa.
-Se ei tule onnistumaan, sab´noi Katariina totisena.


-Miksi ei?! Lellit vain Edithiä, koska hän valmistui kympin keksiarvolla kun minä olin koulupinnari! Amanda huusi.
-Ei ei. Ei syy ole siinä. Minä en arvota lapsiani. Tarkoitin että ideasi on suuruudenhullu, sillä me emme elä enää ajalla jolloin valloittettiin elintilaa, työvoimaa ja rahaa, Katariina sanoi.
-Mitä haittaa?! Me voimme alkaa elämään niin!
-Ajattelehan järkevästi tyttö pieni. Ei se enää niin mene. Sitä paitsi sovin jo Edithin kanssa, Katariina sanoi sillä äänensävyllä, joka kertoi asian olevan loppuun käsitelty.


-Sinä et tiedä mihin pystyn, sanoi Amanda uhkaavasti. -Jos en kelpaa perustan oman suvun, josta tulee paljon hienompi ja loistokkaampi kuin sinun. Kadut tätä vielä jonain päivänä.
-Ei tämä ole kilpailu, Katariina yritti.
 -Sanot noin vain, koska pelkäät minua, Amanda väitti. -No, minun on aika lähteä. Hyvästi.
    Amanda astui ulos ovesta ja paiskasi sen kiinni.


Sinä yönä Katariina ei saanut unta. Lopulta hän nousi, meni alas ja istui tietokoneen ääreen. Hän alkoi kirjoittaa:

Lapseni meni.
En tiedä minne.
Mielipiteemme eriytyivät.
Kyllä sen tiedän.
Mutta olet silti aina tyttäreni.

Anteeksi. Tässä osassa oli todella vähän perjästämme Edithistä, mutta viime osa oli niin Edithkeskeinen, että ei kai se haittaa. kuvat ovat toisen mallisia, koska olen muuttanut näytön resoluutiota. Blogissakin on uudenlainen tyyli eli enemmön tekstiä vähemmän kuvia. Miltä vaikuttaa?
 P.S Amandan tarina jatkuu

-Meri-Tuuli









 

2 kommenttia:

  1. Jes! Sain luettua osat kiinni =D Seuraavaa osaa odotellessa katsonkin tieysti Amandan tarinan jatkoa... Loistava legacy!

    VastaaPoista
  2. Tämä osa oli hienosti kirjoitettu ja muutenkin hyvä. Eikä se haittaa, vaikka Edithistä ei kerrottu tässä osassa niin paljoa, olihan hänellä "omakin osa" (Osa 17, eikö ollutkin?) :D
    En malta odottaa seuraavaa osaa ja LC Kuunvaloa, jossa Amanda loistaa pääosassa! :)
    -Sims3Pelaaja

    VastaaPoista