osa 20. Kilpajuoksu kuoleman ja rakkauden kanssa.

Hanasta tuli lämmintä vettä. Yhtä lämmintä kuin Orlandon kädet, Aida ajatteli. Siitä oli jo yli kolme kuukautta kun he olivat purkaneet kihlauksensa, mutta tunteet eivät vielä olleet sammuneet, vaikka Aida oli sitä yrittänyt. He olivat tavanneet eilen juhlissa.

Juhlat olivat venyneet myöhään ja Aidaa väsytti. Hän oikaisi itsensä vielä hetkeksi sängylle.
-Et sitten uneksi Orlandosta! hän käski itseään, mutta se ei auttanut. Aida mietti miltä tuntuisi kun Orlando makaisi hänen vieressään. Silittäisi hiuksia ja suutelisi...

Alakerran keittiössä Katariina paistoi sieniomelenttia ja Edith luki Fakta on faktaa.
-Tiedätkö mitä huomasin ikkunasta? Katariina kysyi ohimennen.
-No?
-Eilen siellä juhlissa. Aida ja Orlando katselivat yhdessä tähtiä,
Edith nosti karseen kirjastaan. -Meinaatko...
-Kyllä, mutta älä sinä sano Aidalle mitään. Se on hänen asiansa.

Vaikka ulkona satoikin rankasti Aida halusi lähteä herättyään ulos. Hän nousi uuteen autoon ja lähti ajamaan. Nyt huomasi, että oli tullut syksy. Satoi ja ilma oli viileä. Syysriehakin oli saapunut kaupunkiin. Tänään se oli vain aika tyhjä. Vain Orlando oli siellä.

Aida katsoi uudestaan. Kyllä. Orlando se oli. Aida pysäytti auton ja nousi pois kyydistä. Orlando huomasi hänet. -Taas törmätään, tämä naurahti.
-Niin. Eikö ole outo yhteensattuma?
-Niin on. Minä en kyllä voi jäädä pitkäksi aikaa, koska olen sijaisena ravintolassa. Tulin tänne vain jäätelölle.
-Ai. Ymmärrän, Aida sanoi.
-Täytyy mennä. Nähdään taas, Orlando sanoi ja otti autonsa avaimet taskusta.

Aidalla ei ollut sen kummempaa tekemistä ja kaiken lisäksi satoi. Silti hän halusi tehdä jotain syysriehassa. Hänen olisi parasta unohtaa koko Orlando. Poika ei halunnut naimisiin, mutta Aida halusi. Unohtaminen olisi helpompaa.

Kummitustalo näytti aivan tavalliselta huvipuistokyhäelmältä, jonka rakentamiseen oli käytetty halvimpia materiaaleja ja minimaalisesti tilaa. Sisälta löutyi muovisia hahmoja ja muutama työntekijä aaveeksi tai muumioksi pukeutuneena. Vasta ulkopuolella Aida huomasi olevansa oudon kevyt ja läpinäkyvä.

Aida nousi autoon ja lähti kotiin. Tunne oli epätodellinen. Oliko hän kuollut? Miksi hän ei sitten ollut tavannut viikatemiestä? Eikö kuolemaa muistanut, jos oli päätynyt aaveeksi? Miten kaikki oli käynyt? Oliko kummitustalossa sattunut joku onnettomuus? Makasiko ruumis nyt siellä sortuneiden lavasteiden alla? Miksi hän kummittelisi? Oliko hänellä joku tehtävä? Aida ei halunnut vainota ketään.

Aida saapui kotiin ja alkoi selata päivän lehteä. Kuolinilmoitusten kohdalla hänen katseensa pysähtyi. Siellä olisi hänenkin nimensä huomenna. Tulisiko Orlandon ikävä? Seuraavalla sivulla näyttelijä Jaana Palo tilitti murhettaan: Hän oli pienen riidan seurauksena ottanut vakavasti sairaasta poikaystävästään eron. Palo oli tullut pian katumapäälle, mutta poikaystävä oli ehtinut kuolla ennen kuin he olivat ehtineet sopia. "On muistettava, että kuolema voi tulla koska tahansa," Palo kertoi.

Katariina saapui keittiöön ja huomasi Aidan.
-Aida! Rakas kultatyttöni! Mitä sinulle on käynyt? hän kysyi järkyttyneen.
-En muista. Kuolin kai jostain syystä, Aida huokasi.
Katariina alkoi itkeä: -Sinun ei olisi pitänyt lähteä...

Aida tunsi painon palaavan. Hän tunsi maan jalkojen alla ja veren virtaavan suonissaa.
-Aida, sinä palaudut, Katariina sanoi.
-Mitä?
-Katso itseäsi.
Aida katsoi. Hän oli taas sim.

-Minä aivan luulin, Katariina sopersi. -Kun Luukaskin...
-Minäkin luulin. Se oli varmaan joku kummitustalon temppu. Nyt on kaikki taas hyvin.
-Kaikki hyvin, Katariina hymyili ja halasi Aidaa. -Taas kerran meitä muistutettiin elämän lyhyydestä.
-Niin äiti. Minä aion jatkossa elää täysillä.

Kreivitär oli nukahtanut Katariinan sängylle. Se oli tullut sinne varmaankin yöllä. Kreivitär ei ollut siellä vielä illalla kun Katariina oli mennyt nukkumaan.

-Haluatkos vähän aamupalaa? Katariina kysyi ja kaivoi raksun aamutakkinsa taskusta. -Ei kerrota mitään Aidalle, hän sanoi ja silitti Kreivitärtä leuan alta.
Kreivitär naukaisi jakerjäsi lisää.
-Ei tipu eikä lirise. Sinun pitää jaksaa aamupalaakin. Miltä jauheliha kuulostaa?

Aida nukkui vielä. Edith oli paistanut vohveleita.
-Miten sinä jaksoit? Katariina kysyi.
-Hyvin. Minua jännitti tämä päivä ja uusi työ niin eten saanut enää unta kun heräsin viideltä.
-Uusi työ? Mikset ole kertonut siitä aikaisemmin? Katariina ihmetteli ja katsoi Edithiä.
-Enkö muka? Kyllä minä taisin mainita. Oliko se viime viikolla? Nyt meiltä jää yksi ensihoitaja eläkkeelle niin minä saan aloittaa.
-Onnea! Katariina toivotti.

Päivän aikana Katariina sai valmiiksi lummemaalauksen. Siitä tuli niin hieno että hän ei myynytkään sitä, kuten oli suunnitellut vain asetti sen olohuoneen seinälle.

Aidalla oli vapaapäivä. Hän ei pitkään aikaan ollut pelaillut ja SimCityssä tarvittiin nyt häntä. Vain pieni pelituokio.Kyllä hänen pitäisi soittaa Orlandollekin, mutta eikö tämä ollut nyt töissä?

Katariina halusi kirjoittamaan. Aida siirtyi tämän huoneeseen lukemaan. Kyllä Orlandon työaika loppuisi. Asia taytyisi ottaa puheeksi. Orlando varmaan ymmärtäisi...

Edith palasi kimppakyydillä kotiin.
-Mitä se johtaja sanoi sinulle? Kuskina toimiva ensihoitaja Barmen kysyi.
Miksi tuo on niin utelias? Edith ihmetteli.
-Niin mitä se sanoi? Barmen kysyi uudestaan.
-Minä lähden nykyisin kotiin vasta seitsemältä.
-Miksi? Mistä moinen salamyhkäisyys?
-En minä ole salamyhkäinen.
Barmenin auto kaarsi tutulle tielle. Edith huikkasi hyvät päivänjatkot ja ryntäsi sisään.

-Minä olen kuulemma niin kova oppimaan, että pääsen opiskelemaan lääkäriksi! Edith kertoi innoissaan päivällisellä.
-Siis saat stipendin yliopistoon? Katariina kysyi innoissaan.
-Ei. Olen kuulemma saanut niin hyvin kokemusta, että sairaala ottaa minut työharjoitteluun. Saan myös tukea.
-Sehän on hienoa, Aida hymyili. Mille alalle ajattelit suuntautua?
-Ehkä kirurgiksi, mutta kaikkein paras olisi joku jossa saisi käyttää kemiallista tietämystä, Edith haaveili.

Aida päätti soittaa. Kyllä Orlandon työaika varmaan oli jo päättynyt.
Puhelin tuuttasi hetken. Pian kuului Orlandon ääni: -Tämä on Orlando Romanon automaattinen puhelinvastaaja. Valitettavasti olen nyt töissä. Jätä viesti äänimerkin jälkeen. Puhelin piippasi.

Tuli aamu. Edith yritti onkia uutta työasuaan lipastosta, mutta tietenkin sen oli pitänyt juuttua kiinni. Hän veti lujasti. Ei tulosta. Hä veti uudemman kerran. Nyt lipasto aukesi sellaisella voimalla että Edith kaatui.
-Tämä alkaa hyvin, hän mutisi.

Katariina löi viimeisen pisteen -Tai oikeammin kysymerkin uuteen kirjaansa. Kuinka hän olikaan voinut luulla muuta? oli Me kaksi Starlight Shoresin yössä viimeinen lause. Kustantaja arveli kirjasta tulevan myyntimenestys.

Illemmalla Aida lähti kirjastoon. Orlando ei ollut vastannut hänen puheluunsa tai viesteihinsä. Aidaa hermostutti. Mitä oli voinut sattua? Hän yritti keskittyä kirjaan, mutta siitä ei tullut mitään. Hän mietti yrittäisikö soittaa, mutta tuli siihen tulokseen ettei se kannattaisi. Orlando ei vastaisi kuitenkaan.

-Täällähän näkee tuttuja! joku sanoi reippaalla äänellä. Aida kohotti katseensa ja huomasi sotilaspukuisen Edvinin. Aida laski kirjan pöydälle ja nousi ylös.

-Mukava tavata! Aida sanoi. -Miten on muuton jälkeen mennyt?
-Hyvin. Asunto on jo valmis ja sisustettu. Työ on mukavaa vaikkakin rankkaa.
-Entä työkaverit?
-Meillä on hyvä henki. Muuten yksi tuttu oli viime viikolla sen pomosi illanistujaisissa. Näki kuullemma sinut siellä.

-Ai, Aida kiinnostui. -Se ei tullutkaan ilmi. Miltä hän näytti.
-Huomasin kyllä ettei se tullut ilmi. Sinä olit koko illan kuulemma yhtä epäsosiaalinen kuin Edith, joka vain luki kirjaa. Oletko saanut uuden poikaystävän vai? Edvin kiusoitteli.
-Se on Orlando, Aida sanoi.

-Voi miten romanttista! Te kai palaatte sittenkin yhteen vai mitä? Edvin kysyi. -On niin mukavaa kun ympärillä on romantiikaa ja rakkautta. Minunkin pitäisi järjestää itselleni tyttöystävä. Harmi vain, että Maria ja Emile ovat varattuja. Sitten olisi vielä Luutnantti Di Calot, mutta ei kai kukaan nyt oman esimiehensä kanssa alkaisi seurustella, Edvin kertoi.
-Siksikö kuljet tuossa univormussa pitkin katuja? Hurmataksesi tytöt? Aida naureskeli.
-En. Olen nyt töissä. Täysikuulla kaupungilla liikkuu kaikkea outoa porukkaa. Minun kuuluu suojata kaupunkilaisia niiltä, Edvin selitti. -Hei! Täällä on yksi sellainen!

Edvin lähti saattamaan zombia ulos. Aida vastasi puhelimeen. Ehkä siellä olisi Orlando.
-Päivää! Hukkaputki-lehden asioilla soittelen. Meillä olisi nyt erikoistarjous! Jos tilaatte...
-Kiitos, mutta ei kiitos, Aida sanoi ärsyynteenä.
-Mutta meillä olisi nyt aivan mahtava erikoistarjous. Kun..
-Kuulehan! Nyt on ilta! Aida sanoi tiukasti ja lopetti puhelun kesken.

Aida juoksi aukion poikki autolleen. Hän harmitti. Ilmeisesti Orlando ei halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Kyllä hän olisi muuten soittanut.

Tomaatit kaipasivat kastelua, Aida huomasi kotipihalla. Hän otti kannun ja kaatoi taimen päälle vettä. Yllättäen Aida kuuli oudon örähdyksen. Hän nosti katseensa ja huomasi tujottavansa suoraan zombia silmiin.

Aida säikähti, mutta muisti että kirjastonkaan zombi ei ollut kiinnostunut hänestä. Tämäkin huomasi omenapuun, jota alkoi repiä suuhunsa.
-Minun omenapuuni! Aida kirkaisi. Silloin kuului kauhea huuto ja maasta nousi omituinen, sininen valo.

Aida kääntyi. Hän tunnisti takaraivon peittävät ruskeat huikset ja keltaraidllisen liivin. Zombi oli Orlando.
-Orlando? Aida kysyi. -Orlando? Kuuletko minua?
Mies seisoi vain paikoillaan katse tyhjään luotuna.

-Tämän takia siis et soittanut, Aida kuiskasi. -Mitä sinulle on tehty? Jos saisin sinut vielä takaisin niin... haän nyyhkäisi. -Niin tekisin vaikka mitä että tarinamme saisi onnellisen lopun, mutta siihen täytyisi olla yliluonnollisa voimia. -Mutta minähän tunnen noidan!

Hätäisesti Aida etsi Heidin numerovalikostaan.
-Onko sinulla mitään käsitystä kellonajasta? Heidi kysyi ärsyyntyneenä.
-Anteeksi, mutta Orlando on muuttunut zombiksi! Voiko hänet pelastaa? Voiko?! Aida melkein huusi.
-Ai jotain parannuskirousta? Heidi haukotteli. -Ei nyt muistu mieleen. parannuseliksiiriä on kyllä olemassa...
-Mistä sitä saa? Kerro!
-Sitä voisi tehdä itse, mutta ei sinun taidoillasi. Katso myydäänkö sitä Eliksiiripuodissa. Nyt minä menen takasin nukkumaan, Heidi sanoi haukotellen.
-Älä! Kerro vielä missä se puoti on! Aida käski hätäisesti.
-Siellä lähellä siltaa. Isojen tonttien luona, Heidi sanoi. -Saanko nyt mennä nukkumaan?
-Saat hyvää yötä, Aida lupasi.

Kauppa oli Aidan järjen mukaan kuitenkin jo mennyt kiinni. Hän paneutui sänkyyn. Uni ei meinannut tulla. Mitä Orlandolle voisi tapahtua yön aikana?

Töissä Aida sai kerrankin kunnolla vastuuta kun opettaja Luigi Richarso joutui käymään lääkärissä. Aidan olisi pitänyt sijaistaa bologian tunti dinosauruksista, mutta tänään hän ei voinut keskittyä opettamiseen.
-Ottakaa esiin biologian kirjat ja lukekaa sivut 53-55, hän käski. -Sen jälkeen voitte tehdä tehtävät kappaleen lopusta. Tällä opettajan pöydällä on fossiilisoitunut jalanjälki, jota voitte käydä tutkimassa.

 Luigin luokka oli koulun rauhallisin. Lapset ottivat tottelevasesti kirjat esille ja alkoivat lukea. Olisi voinut kuulla nuppineulan putoavan. Vain ilmastointilaitteen hurina kuului. Hiljaisuudessa kauhukuvat nousivat Aidan mieleen. Ehkäpä Orlando olikin niitä zombeja, jotka olivat "eläviä kuolleita". Jos Aida antaisi Orlandolle eliksiiriä, niin mitä tapahtuisi? Kuolisiko hän? Mutta, jos Orlando olikin sellainen johon eliksiiri tehoaisi? Jos Aida ei auttaisi häntä niin kuka sitten?

Heti kun työt loppuivat Aida käytännössä ryntäsi Eliksiiripuotiin.
-Onko teillä parannuseliksiiriä? hän kysyi.
-On, mutta en ole varma aionko myydä sitä sinulle, myyjä sanoi.
-Miksi et? Poikaystäväni tarvitsee sitä kipeästi, Aida sanoi.
-Ai sellainen tilanne. tietenkin voin siinä tapauksessa myydä. Tuliko muuta?
-Ei.

Aida soitti Orlandolle, joka vastasikin heti.
-Hei! Tavattaisiinko tänään? Aida kysyi.
-Sopii. Tule vaikka kahvilaan, Orlando ehdotti.
-Tulen. Nähdään siellä.

Aidan helpotukseksi Orlando ei ollut zombi. Toivoa vielä oli.
-Mitä se viimeöinen oli? Aida kysyi.
-Mikä viimeöinen? Orlando ihmetteli.
-Sinä ilmaannuit meidän pihalle zombioituneena. Etkö muista?
-Zombioituneena? En, Orlando sanoi.

-Kyllä se niin oli. Minä olen ollut kamalan huolissani sinusta.
Orlando kurtisti kulmiaan.-Kuule, minä nukuin koko viimeyön omassa sängyssäni. Eikä zombeja sitä paitsi ole olemassa.

-Nyt oli. Eihän niin pitäisi, mutta koska omakin sisko on noita. -Ellei jopa toinenkin- niin olen tottunut lievään outouteen. Etkö tosiaan muista mitään?

-En ja vaikka oletkin niin ihana tyttö ja eksä että haluaisin voittaa sen sitoutumispelon ja palata yhteen kanssasi, niin en voi ymmärtää sinua. Jos haluat jutella outouksia niin minä en ole siihen oikea, sanoi Orlando. Alkoi satamaan ja hän otti sateenvarjonsa esiin. -Minä lähden nyt kotiin. Heippa!

 Katariina oli alkanut leipomaan. Suunnitelmana oli ollut leipoa sitä syksyn omenasadosta, mutta nyt puu olikin kuollut. Ei voinut mitään. Saihan omenoita kaupastakin.

 Vain yksi kammo erottaa. vain yksi kammo. Ajatteli Aida kun istutti uutta omenapuuta zompin syömän tilalle. Mutta miksi Orlando ei muistanut mitään? Voisiko joku pelastaa hänet? Pelastaa! Aida muisti äkkiä ettei hän ollutkaan käyttänyt hankkimaansa eliksiiriä.

-Voisitko tulla meille käymään? Äiti tekee omenapiirakkaa, Aida soitti Orlandolle.
-Meillä taisi tosiaan jäädä juttu kesken. Minun ei olisi pitänyt suuttua sinulle niin siitä zombijutusta. Tulen heti, Orlando lupasi.

-Mukava, kun tulit. Mennään nyt sisään täältä sateesta, sanoi Aida.
-Ei tämä lämmin sade minua niin haittaa. Sinulla on kylläkin aika risa varjo, Orando huomautti.
-Niin. Tuuli repi sen.
-Mahtuu tämän alle kaksikin, Orlando sanoi ja siirty lähemmäs Aidaa.

Katariina ja Edith olivat jo syömässä.
-Tiedätkö mitä? Läpäisin tänään loppukokeen. Nyt olen erikoislääkäri.
-Sehän on hienoa! Katariina sanoi. -Mihin ajattelit erikoistua?
-Ehkä sisätautien erikoislääkäriksi, muttten ole vielä aivan varma.
Kreivitär juoksi sohvalle nukkumaan. Kukaan ei taaskaan tulisi häätämään sitä pois.

-Tiedätkö, että taisin nähdä unta teidän kodista? Orlando sanoi kun he olivat syöneet kaksi palaa piirakaa kumpikin.
-Luulenpa, että se ei ollut unta vain totta, Aida hymähti.
-Minä olin todella väsynyt kun heräsin, Orlando muisti. -Ehkä siksi minulla on niin lyhyt pinna tänään.

He siirtyivät juttelemaan olohuoneeseen.
-Minustta tuntuu siltä, että zombit olisivat eräänlaisia unissakävelijöitä, Aida mietti. -Sinä siis luulet, että olet nukkunut koko yön, vaikka minä näin sinut meidän pihalla.

-Niin ehkä, mutten usko. Jos sinulla on joku Heidiltä hankittu lääke, niin älä käytä sitä minuun. En luota noitakonsteihin, Orlando pyysi.
-Miten sinä arvasit, että hankin parannuseliksiiriä? Aida ihmetteli.
-Sellainen sinä olet. Jos rakkaallesi on tapahtunut jotain haluat auttaa keinolla millä hyvänsä. Siksi minä sinä oletkin ihanin nainen, jonka tiedän
-Voi Orlando, Aida huokasi ja laski hetken mieliteosta käden tämän harteille.
-Jos me vain odottaisimme tulevaisuudelta samaa, niin olisin täysin onnellinen, sanoi Orlando hymyillen.
-Voisitko saada vaikka jotain hoitoa, jotta pääsisit pelostasi? Aida kysyi lempeästi.
-Niin. En usko että mikään lääketieden saisi sen pois, mutta tuohon voisin käyttää jopa taikakonstia.
-Ehkä siihen saakin jonkun... Leikitään nyt hetki, että ollaan vielä kihloissa, Aida ehdotti.
-Sopii.

Keskellä yötä Edithin puhelin soi. Sairaalassa oli hätätilanne ja siellä tarvittiin apua. Edithin ei auttanut muu kuin pukeutua ja lähteä yötöihin. Monte Vistan kadut olivat hiljaisia ja rauhallisia. Ketään ei ollut liikkeellä.

Edith oli antanut potilaalle tarpeelliset lääkkeet verikokeen perusteella, joka oli pitänyt ensin ottaa ja tutkia. Aamuaurinko nousi jo kun väsynyt lääkäri pääsi lähtemään. Hän ajatteli käydä kahvilassa sairaalan lähellä ennen kotiinpaluuta.

-Yksi vahva espresso kiitos, Edith tilasi.
-Tuleeko muuta? Ehkä croissant? tarjoilija kysyi.
-Ei. Vain yksi kahvi.
-Juotteko sen täällä?
-Täällä kahvilassako? Kyllä.

Edith istui tyhjään pöytään tyhjässä kahvilassa. Hän otti mukin käteen. Se lämmitti ihanasti kylmänä syyspäivänä. Hän toi mukin huulille ja kahvi tuoksui ihanalta. Edith huokaisi. Sama olisi jäädä tänne. Kohta pitäisi taas tulla sairaalaan. Nyt ei ollut mikään vapaapäivä. -Tai hetkinen. Eikö nyt ollutkin pelottelupäivä?

 -Anteeksi, mutta onko nyt pelottelupäivä? Edith kysyi tarjoilijalta.
-On nyt. Miten niin?
-Rytmi sekaisin. Kiitos, sanoi Edith ja lähti kohti kotia.

Katariina oli jo hereillä ja laittanut aamupalaa.
-On niin mukavaa tulla kotiin, kun aamiainen on valmis, Edith hymyili.
-Niin varmaan onkin, kun yötöitä teet, Katariina sanoi. -Oletko muuten nähnyt Kreivitärtä viime aikoina?
-Eivätkös kissat ole itsenäisiä eläimiä? Kai se selviää, Edith ajatteli.
-Niin. Kyllä se selviää ja Aida pitää siitä huolen.

Kahvi ei ollut tarpeeksi vahvaa pitämään Edithiä hereillä. Hän päätyi ottamaan päiväunet sohvalla.

 Kun Aida illalla lähti kaupungille, hän tapasi Heidin.
-Mitä kuuluu? hän kysyi.
-Hyvin. Töissä on mukavaa vaikka pian olisi aika jäädä eläkkeelle. Harmi, etten ole vielä vain päässyt mukaan politiikaan. Ehkä minun pitäisi ottaa taikavoimat käyttöön, Heidi vitsaili. -No entä teille?
-Edith saa ylennyksiä kuin sieniä sateella, mutta minä olen edelleen apulaisopettajana.

-No kelpaako se ura? Heidi kysyi.
-Olisihan mukavaa saada oma luokka ja kunnolla vastuuta.
-Miten Orlandon kanssa meni?
-Hän ei usko, että oli zombi, Aida huokasi. -Mutta hän haluaa voittaa pelkonsa sitoutua. Mitä voisi tehdä? Onko siihen joku apukonsti?

-Olisi kyllä eräs, joka voi säätää luonnetta, Heidi muisteli. -Mutta se voi muttaa myös jotain muuta.
-Kiitos tiedosta, Aida sanoi.
-Kiitos jos neuvoista oli apua. Minun olisi kiirehdittävä nyt yhteen kokoukseen. Nähdään! Heidi huikkasi.
-Nähdään!

 Aida lähti kotiinpäin. Ehkä tämä oli ainoa ratkaisu. Jos sitoutumiskammo oli kerran niin lujassa, ettei sitä saisi mitenkään muuten pois, niin kai tämä olisi mahdollinen. Uskaltaisivatko he ottaa riskin?
Aida huokaisi ja kääntyi kohti Eliksiiripuotia.

-Mikäs nyt on hakusessa? myyjä kysyi.
-Onko jotain jolla saisi jonkun kammon pois?
-Luonteensäätäjää on ainakin. Käykö? myyjä ehdotti.
Aida nielaisi. -Onko vaihtoehtoa?
-Rohkeasti pelkoa päin.
-Siihen en häntä saa, Aida huokasi alistuneena ja kaivoi rahat esiin. -Otan yhden pullon.

 Edvin oli lähettänyt Katariinalle sähköpostia ja pyytänyt tätä kirjoittamaan itsestään elämänkerran. Katariina oli kyllä lievästi ihmetellyt, mitä nuorukainen sill tekisi, mutta päätti tehdä työtä käskettyä. Nimeksi hän keksi Lastenkodista maanpuolustukseen.

Kreivitär väsyi yksinäisyyteen ja päätti karistaa Mesijärvien tomut tassuistaan sinä sateisena loppusyksyn päivänä. Ennenpitkään se otettiin huostaan.

Aida seisoi puistossa ja odotti. Hän pelasi jotain tasohyppelypeliä ajankulukseen. Koskahan Orlando oikein saapuisi? He olivat sopineet tapaavanssa puistossa kello viisi. Se oli jo viittä vaille.

-Tällähän sinä olet, Orlando sanoi iloisesti ja tuli esiin pylväiden takaa. -Olen odottanut sinua jo ainakin vartin.
-Minä taas luulin että sinä olet myöhässä. En vain aivan ymmärtänyt. Tiedätkö, minulla on sinulle jotain.
-Mitä?

Aida kaivoi pullon taskustaan ja veti syvään henkeä. Hän rukoili mielessään ettei muuttaisi Orlandoa liikaa.
-Usko pois, sinä haluat tätä yhtä paljon, kuin minäkin, Aida sanoi ja heitti pullon kohti Orlandoa. Se särkyi ja vaaleaa lientä roiskui miehen päälle.

Aida puristi käsivartensa kylkiin jännittyneenä. Hän katsoi kuinka oranssi hohde ympäröi Orlandon. Aida toivoi, ettei mikään menisi pieleen. Muuten Orlando ei ikinä antaisi hänelle anteeksi tai mikä pahempaa. -Hän saisi aikaan jotain joka ei olisi kenellekään eduksi. Orlandon kasvot kääntyivät hymyyn ja hän astui Aidaa kohti.

-Rakas morsiameni, Orlando kuiskasi hellästi. Aida kaappasi Orlandon syliinsa ja suuteli suoraan suulle.
-Minun ihana sulhaseni.

Miltä tämä osa vaikutti? Olen nyt kirjoittanut oikein urakalla tämän loppuun tässä kesäloman aikana kun kesätyötkin loppuivat. Anteeksi, että Edith on nykyään niin taka-alalla, mutta minulla on hänelle kyllä suunnittelussa aivan oma juonikuvio. Edithän on joka tapauksessa vielä perijä.
Voitte kertoa mielipiteenne kommenteissa. Minä yritän saada sillä välin Kuunvalojen osan ulos ja Mesijärvien kuvaukset käyntiin.
 -Meri-Tuuli-