Osa 9. opintoja ja perhesuruja

Heidi heräsi poliisiauton sireeniin.
-Onko jossain sattunut rikos? hän mutisi unenpöpperössä.
Silloin kuului naispoliisin kipakka huuto: -Heidi, tulepas kotiin! Vanhempasi ovat jo huolissaan!

Masentuneena Heidi laahusti poliisin luo. -Ei ne minusta oikeasti välitä, hän ajatteli. -Ne ei vaan halua syytettä heitteillejätöstä. Tytön silmät täyttyivät kyyneleistä ja hän käänsi kasvonsa pois poliisista. -Miksi minut jätettiin Katariinalle?

Kotona Katariina huomasi olevansa raskaana.
-Voi, miten ihanaa. Meillähän on sitten jo viisi lasta! hän ilahtui. Mutta mieleen hiipi epäilys: Heidi näytti haluavan erota perheestä. Hänen täytyisi ottaa asia puheeksi Heidin ja Luukaksen kanssa.

-Heidi... Katariina aloitti tytön kotiuduttua. -Oliko sinulla jokin erityinen syy karata?
Heidi veti kasvoilleen uhmakkaan ilmeen eikä sanonut mitään.
-Pelkäätkö että suutumme jälki-istunnosta?
Ei vastausta.
-Heidi rakas...
-Älä teeskentele! tyttö sihahti ja ryntäsi huoneeseensa paiskaten oven kiinni.

Katariinan teki mieli itkeä. Hän muisti kun oli löytänyt Heidin sateesta pihaltaan. Kuinka Heidi oli ollut mukana hänen ja Luukaksen treffeillä kansankaupassa, ja sen onnen kun adoptiosta tuli virallinen, ja Heidistä Katariinan oma tyttö.Miten kovasti hän halusikin kertoa Heidille, että rakasti häntä edelleenkin. Ja että tytär hyväksyisi myös Luukaksen isäkseen.

Laama kävi mainostamassa Sim-yliopistoa.

Tämän kannustuksesta Luukas päätti hakeutua mukaan.
-Ei kai siitä haittaakaan ole, hän tuumi  täyttäessään hakupapereita.

Hänet hyväksyttiin ja niin eräänä hämäränä aamuna oli matka yliopistolle edessä.
-Hei hei! Soittele! Katariina huusi hyvästiksi. Heidi ei sanonut mitään, mutta mielessään ajatteli:
-Hei hei! Ei tule ikävä!

Kun Luukas oli asettunut asuntolaan hän sai kutsun uusien opiskelijoiden perehdytykseen.
-Täällähän on paljon nuoria, hän huomasi astuessaan sisään apiskelijakeskukseen.

Luukas joi tölkillisen limsaa kuunnellen perehdytystä viereisestä luentosalista.

Hän palasi asuntolaan tyytyväisenä. Hän tiesi nyt tasan tarkkaan miten hänen pitäisi opiskella valmistuakseen.
Luukas ei silti huomannut juuri saapuneen tytön oudoksuvaa katsetta.

-Jotta opinnot sujuisivat hyvin täytyisi aloittaa jo heti, Luukas suunnitteli. Hän avasi siis asuntolan tietokoneen ja alkoi kirjoittaa virtuaallista esseetä.

Aulassa käytiin keskustelua:
-Eikö tuossa papparaisessa ole teistäkin jotain outoa? vaaleanpunaiseen pukeutunut blondi kysyi.
-No joo. Ei tämä ole mikään eläkeläisyliopisto, raitapaitaan pukeutunut poika sanoi.
-Eiköhän elämä pitäisi olla jo nyt käytynä? blondi tuumi.
-Opiskeleeko se jo nyt?! selin seisova tyttö ihmetteli. -Ihme hikke,

Luukas ei välittänyt tästä vain jatkoi opiskelua. Hän oli lujasti päättänyt valmistua huippuarvosanoin.

Oletteko muuten huomanneet että Sims kolmosen telkkarissa pyörii Sims kakkosessa kuvattuja ohjelmia. Tulikin hinku pelata taas kakkosta.

Yliopisto oli antanut kaikille tekniikan opiskelijoille ilmaisen aivojen kohentimen jolla Luukas innostui tutkimaan aivoja. Ensin omiaan...

...mutta pian myös koehenkilöillä.
-Onko tämä  nyt ihan pakollista? värvätty opioskelijakaveri kysyi. -Minulla on nälkä,
-Tämä ei vie kuin hetken, Luukas vakuutti ja kirjoitti paperiinsa: Koehenkilön tila: nälkäinen.

-Teorian mukaan aivojen olisi pitänyt virittyä nyt niin, että opit helposti ruoanlaittoa, Luukas selittin kokeen jälkeen. -Mutta tule ihmeessä kertomaan mikäli ilmenee ongelmia,
-Öh.. mm. Nyt syömään, koehenkilö mutisi. (en muista yliopisto-opiskelijoiden nimiä. Toivottavasti se ei haittaa)

Luukas sen sijaan jäi huoneeseensa opiskelemaan uudella älupuhelimellaa.

Oikeastaan hän saikin lepoa vain yöllä.

Ylikansoitettu asuntola kun kaikille ei edes sänkyjä riitä. :/

Luukas söi aamiaiseksi salattia.
-Eivätkö nämä nuoret ole oppineet edes kotikasvatusta? hän ihmetteli saatuaan pöytäseuraksi likaisia lautasia, joita kukaan ei ollut siivonnut.

Aivojenkohennin oli kätevä apu opinnoissa. Luukas opiskeli samalla aivojen toimintaa ja käytti itseäään koekaniinina oppien samalla kaikkea.

Eikä vanhoja hyviä kirjoja sopinut unohtaa.
-Kuule, eikö tuo Kalle tee jotain pieleen? Luukaksen vieresssä istuva tyttö jutteli katsomastaan TV-kilpailusta.

-Ja niin. Nyt sitten syttyi koko keittiö palamaan. Tuolla se ei varmasti voita!
-Satelliitit ovat tärkeitä kännyköiden toiminnan kannalta, Luukas luki kirjasta, eikä kuunnellut yksinpuhelua kokkiohjelmasta.

-Ai olisiko aivojenkohennin pitänyt ottaa mukaan? Luukas ihmetteli.
-Etkö kuullut että tänään tehdään käytännönharjoituksia? opiskelijakaveri kysyi.

Luukaksen mielestä ei ollut järkevää lähteä takaisin asuntolaan hakemaan sitä. Siksi hän otti puhelimensa esiin ja opiskeli siitä.
Silloin siihen saapui viesti:

 Professori on lähtenyt pelaamaan golfia iltaluennon ajaksi. Voisitko pitää kyseisen luennon? Mikäli voit arvosanasi nousevat.

Luukas vastasi myöntävästi ja lähti kohti ylioppilastaloa jolla luento oli määrä pitää.

-Tämän luennon aiheena on: Matkapuhelimet ja avaruusteknologia, Luukas aloitti.- Kuten tiedämmä ensimmäisien satelliittien tarkoitus oli vain todistaa että avaruuteen on mahdollista laukaista esineitä. Tätä nykä ne ovat tärkeitä viestimien kannalta...

Luennoitsijan mielestä luento oli menestys, mutta kuulijoita oli kyllä melko vähänlaisesti. -Joten meidän on kiitettävä kilpailua avaruudesta, jotta voimme soittaa mistä vain, Luukas lopetti.

Osallistui hän itsekin luennoille. -Melko aktiivisesti.

Luennon jälkeen Luukas opiskeli omatoimisesti ylioppilastalon tietokoneita apuna käyttäen.

 

Hänen palatessaan asuntolaan oli saapunut vieras.

Tuo opiskelija oli siis jäänyt loukkuun SEINÄÄN. ja kuollut ilmeisesti nälkään.

-Älä vie minua vielä! hän voihki Viikatemiehelle. -Minulla on opinnot kesken ja koko suku haluaa minusta huippuarvosanoilla valmistuneen yritysjohtajan!
-Elämä on arvaamatonta, Viikatemies sanoi. -Sinun aikasi on lähteä nyt.

Ja hän katosi mustaan tomupilveen.

Luukas ei ollut tuntenut opiskelijaa, joten häntä ei kuolema suuremmin surettanut. Ei varsinkaan kun hän oli saanut todistuksen ja pääsisi tänään kotiin.

Lähtöön oli silti vielä aikaa, joten Luukas meni asuntolan kuntoiluhuoneeseen treenaamaan.

Mutta illantullen oli aika pakata matkalaukku ja lähteä kohti kotia.
-Vain viikko, hän ajatteli. -Mutta se tuntui vuodelta,

Asuntolan väki jäi vilkuttamaan.
-Näkemiin senioriopiskelija! he huusivat.

-Tervetuloa kotiin, Katariina sanoihalaten Luukasta. -Ihanaa olla yhdessä jälleen,