-Noin aikuiset sitten lähtivät arpajaisista voitetulle lomalle Al Simharaan, ja me ollaan täällä nyt yksin. Mutta kyllä me pärjätään, Heidi jutteli Danielille.

Daniel nyökkäsi.

-Oletpa sinä suloinen Aida, Heidi sanoi. -Otahan maitoa.

Seuraavaksi hän meni hoitamaan Edithiä

Kaiken tämän aikana Daniel taas jäi vähemmälle huomiolle.

-Vätyy! hän huusi.

-Odota nyt, minä vien vain Edithin nukkkumaan Aidan luo, Heidi sanoi.

-Vätyy! 

-Niin niin. Tulen niin pian kuin ehdin,

Ei Daniel suinkaan ollut ainoa joka oli väsynyt.

-Miten äiti jaksaa? Heidi ihmetteli.

Ja lopulta, kun Danielkin oli jo nukkumassa isosisko sai ansatsemansa levon. -Keittiön lattialta.

Heidi heräsi pian itse. Hän söi iltapalaksi jääkaapista löytynyttä kakkua.

Jonka jälkeen vihdoinkin sänkyyn.

Lepoa ei kestänyt kauan. Joku lapsista itki.

Ensin ruoka Edithille...

...ja sitten Danielille.

Kuten arvata saattaa yöunista ei tullut kovin rauhalllisia.

-Jos sittenkin jäisi itse hoitamaan lapsia, Heidi ajatteli kuunneltuaan tuuttausta puhelimessa.
Juuri silloin vastasi kireä naisääni: -Appalosaplainsin lastenvahdinvälitys. Kuinka voin auttaa?
-Niin.. tota... Saisiko Hurttalankaarelle lastenvahdin täksi päiväksi kahdeksasta kolmeen? Heidi kysyi.
-Aivan tavalliselle lapselleko?
-Niin. Kaksi vauvaa ja yksi vähän isompi,
-Järjestyy. Se tekee 75 simoleonia, puhelimesta vastattiin ja Heidi sulki sen tyytyväisenä.

Ennen kouluunlähtöä Heidi harjoitteli taikuutta.

Ei silti pitkää aikaa, koska koulubussi saapui aivan pian.

Tälläinen lastenhoitaja saapui samoihin aikoihin. Tutta Joki-Perälä. (Voisi ottaa sukuun.)

-Ihanaa päästä koulun rauhaan, Heidi ajatteli bussissa. Ehkäpä hän ehtisi hieman nukkuakin vaikka välitunnilla...



-Heidi? Et kai sinä nuku?!

Heidi nosti päänsä ja mumisi anteeksipyynnon luokkakavereiden tuijottaessa.
-Toivottavasti jälki-istunto muistuttaa että öitä ei valvota! Opettaja ärähti ja antoi hänelle jälki-istuntolapun.

Niin Heidi sai elämänsä ensimmäisen kerran jälki-istuntoa.
-Olisiko minun pitänyt kertoa lapsista? hän mietti istuessaan tyhjässä luokassa.

-Miksei se jo lopu?

Onneksi Tutta oli pystynyt jäämää vielä pariksi tunniksi. Hänellä ja Danielilla oli oikein rattoisaa.

Sinä iltana kasvoi ensin Aida...

...ja sitten Edith.

Tyttöjen yhteskuva.

-Älkäääää! -Älkäääääääääääää! Edith huusi.
-Minua väsyttää! En jaksa enää leikkiä äitiä! juuri kotiin saapunut ja yöpaitaan pukeutunut Heidi valitti.

Daniel oli kyllästynyt vaaatimaan palvelua ja päättänyt nukahtaa lattialle.

Mutta hän ei suinkaan ollut ainut.

Jollain oli sentään asiat hyvin. Aida viihtyi laatikossa.

Joskus ennen puoltayötä Heidi heräsi ja kuljetti Danielin kehtoon.

Samalla ruokaa sai Edith.

Sekä myös Aida.

Itse hän joi mehua.
 -Sama se on valvoa koko yö. Kellohan on neljä, Heidi tuumi juodessaan.

Tämän jälkeen aamusuihkuun.

Heidille oli tullut jo liikaakin univelkaa sillä hän pyörtyi jo toisen kerran samana yönä.

Onneksi aikuiset olivat jo kotimatkalla.

-Eikö ollutkin mukava loma? Katariina kysyi Luukakselta.
-Oli. Eikö se automuseo ollutkin hieno?
-Siinä meillä on yksi ajoneuvointoilija, Katariina hymähti. -Etkö muista lainkaan pyramideja tai sfinksiä tai...Hei katso! Koti on tuolla!

-Kaikki on niin siistiä, Katariina kehui.
-Niin. Tyttäresi ei onnistunut polttamaan taloa, Luukas naurahti.

-Ja Heidikin nukkuu kuin pikku possu,
-Äiti... Älä hauku, Missä minä olen?!

Hän ei tosiaankaan tiennyt, miten oli päätynyt sänkyyn, mutta hänellä ei ollut aikaa miettiä sitä sillä silloin koulubussi tuli.
-Väsyttää, hän ärisi.

Katariina ja Luukas viettivät rauhallista kotipäivää. Luukas intoutui ratkaisemaan yhtälöitä joita kukaan ei ollut ennen ratkaissut ja tienasi ratkaisuilla hieman rahaa.

Katariina puolestaa vietti päivän lukien.

Lisäsksi päivään kuului myös lastenhoitoa. (Katsokaa mitkä samikset. Isä ja poika. Äiti ja tytär.)

-Möttöä! ilmoitti Aida kärkkäästi saamastaan ruoasta.
-Ei ole, vain hyvää syö nyt, Katariina maanitteli.
-Möttöä!

-Katso Katariina Daniel osaa jo seistä! Luukas riemuitsi.
-Hienoa! Hyvä Daniel!
-Itoveli, Aida sanoi.

Oli Luukaksen vuoro katsoa Heidin Silja-reissuvihko. Hän katsoi kauhuissaan merkkiä: Jälki-istuntoa.
-Tyttö on selityksen velkaa, hän ajatteli vihaisena. Juuri silloin ovi kävi ja Heidin huikkasi:
-Kotona ollaan!

-No niin. Kerrohan miksi Siljassa komeilee jälki-istuntomerkki? Luukas raivosi.
-No en voinut mitään! Lapset valvottivat yöt läpeensä enkä saanut nukkua! Miettikää ennen kuin panette minut lastenvahdiksi! Eikä tule palkkaakaan!
-Niin. Mutta kouluhommat hoidetaan, ja tiedät itsekin että meillä ei ole varaa maksaa palkkaa.
-Ihan epistä! Minulla ei ole juuri yhtään omaa rahaa! Kukaan ei ota minua vakavasti, koska minulla ei ole merkkivaatteita. Minä vihaan sinua! Olen vihannut alusta asti!
-Heidi, mene jäähylle, Luukas käski, eikä Heidin auttanut kuin totella.

Hän tuijotti makuuhuoneen ikkunasta ulos pimenevään iltaan.
-Minä vihaan Luukasta. Ja koko tätä perhettä. Äitiäkin. MIksei hän puolustanut minua? Taitaa olla liikaa kiinni kakaroissa. Vielä minä karkaan täältä!

Ja kun Luukas ja Katariina lähtivät tunnin kuluttua juhliin Heidi näki tilaisuutensa koittaneen.

Hän nousi luudalle ja lensi kauas pois.

Ja sinä yönä hautausmaa tarjosi leposijan muillekin kuin kuolleille. Kivinen penkki oli kova, mutta voipunut tyttö olisi voinut nukkua vaikka lattialla. Eikä pieni snobi jaksanut enää ajatelle mitä simit sanoisivat hänen nukkumisestaan puistonpenkillä.