Osa. 11. Katariinan kohtalo

-Niin. Heidi pieni kultatyttöni, etkö haluiaisi lähteä sinne jonne sinä kuulut? Glenda Magic maanitteli.
Heidi mietti. Hänen luonteensa kolme eri osaa tuntuivat riiitelevän keskenään.
-Kuuluisit yhteiskunnan eliittiin. Ota se mitä sinulle kuuluu, snobi kuiski.
-Tämä on muutos, aivan erilaista, entä jos se onkin ansa, hänen neuroottinen puolensa hankasi vastaan.
Kolmas ja viimeine eli hyvä: -Kuuntele miten oikea äitisi Katariina itkee. Hän on menettänyt jo miehensä ja kaikki muut lapsensa samaan aikaan. Et voi olla noin sydämentön että jätät hänet yksin kaiken tuon menetyksen ja surun keskelle.
-Mutta... Heidi yritti, vaikka tiesikin sisimmässään minkä päätöksen tekisi.

-Minä jään tänne, hän ilmoitti kirkkaasti. -Katriina on oikea äitini joka minut kasvatti. Häntä minä rakastan, Ja Heidi tajusi samalla todella tarkoittavansa sitä.

Glenda poistui sairaalahuoneesta  sanomatta mitään.
-Toivottavasti en pahoittanut hänen mieltään, Heidi ajatteli. -Jos olisinkin lähtenyt. Onneksi en,

-Voi äiti anna anteeksi, Heidi nyyhkytti. -Minä olen ollut täysi aasi. Miksi vain vihoittelin sinulle ja Luukakselle koko ajan? Nyt hän on jo kuollut,

-Voi kultapieni, saat sinä anteeksi Katariina sanoi, -Ja kyllä Luukaskin varmaan tietää tämän. Meidänkin vika se vihoittelu oli. Teidän olisi pitänyt saada tutustua ensin. Mutta ihanaa että hyväksyt minut äidiksesi ja rakastat minua,

Katariina saapui saapui tyhjään kotiin jossa suru otti vallan. Radiossa soi lastenlaulu:
-Aac vii siidan simu siza naa. Simu siza naa. Simu siza naaa,
-En kestä enää kuunnella tuota, Katariina ajatteli. Lastenlaulut olivat aina olleet hänen lempimusiikkiaan, mutta nyt hän ei enää jaksaisi mitään mikä muistuttaisi menetetystä perheonnesta.

Kyyneleet sekoittuivat kylpyveteen, jota Katariina laski uteen ammeeseensa.
-Tässä olisi ollut kiva kylvettää lapsia, hän mietti haikeana.

Katariina jätti ammeen ja purskahti itkuun:
-Lapseni, hän nyyhki. -Äidillä on ikävä. Saisinpa teidät takaisin! Katariina tiesi, että hänen kuuluisi olla iloinen että edes Heidi sai jäädä, mutta se ei ollut mahdollista. Hän halusi jälleen ehjän perheen. Jospa hän ottaisi härkää sarvista.

Katariina tarttui puhelimeensa ja näppäili adoptiosäätiön numeron:

-Päivää, Katariina Mesijärvi täällä hei, hän aloitti. -Olisiko mahdollista että huostaanotetut lapseni siittettäisiin takaisin meille?

-Valitettavasti emme palauta huonosti kohdeltuja lapsia, puhelimesta vastattiin tylysti.

Katariina meni pahoilla mielin nukkumaan.
-Kumpa joku vetäisi tämän koneen piuhat irti, hän ajatteli.

Elämän vaikeudet tulivat uniinkin. :(

Ja aamulla oli aika herätä elämän yhtä karuun todellisuuteen. Katariina itki, ja mietti samalla missä lapset nyt olivat, kauka laittaisi heille aamupalaa ja oli peitellyt illalla sänkyyn.

Hän tarttui puhelimeensa soittaakseen adoptiosäätiölle jotta voisi pyytää tapaamista. Mutta osoitekirjassa oli melko alussa tuttu nimi. Daniel.

-Hei äiti täällä. Miten menee? Katariina aloitti.
-Ihan hyvin, puhelimesta vastasi tuttu ääni, joka sai Katariinan melkein itkemään. -Minä en vielä vain tunne ketään, ja muut vietiin eri osastolle. Nähdään ehkä ulkoilutunnilla.
-Missäpäin lastenkoti on? Katariina kysyi
-En minä oikein tiedä... Jossain kaupungissa. Täällä on paljon korkeita taloja, ja me olemme ainoa yksikerroksinen. Muissa on vähintään viisi. Mutta kaupunki on tosi tylsä. Täällä ei ole edes puita. Odotan innolla että saamme muuttaa taas kotiin
-Niin mekin Heidin kanssa. Tiedätkö jo koulusta?
-Neiti Joki sanoi että menen julkiseen kouluun numero 11.Tänään on ensimmäinen päivä. Minun pitääkin jo mennä. Bussi tuli, Daniel kertoi.

Katariina sulki puhelimen hiljaa. Danielkin odotti että pääsisi takaisin kotiin. Katariina ei voisi tuottaa pettymystä lapsilleen. -Täytyy olla jokin porsaanreikä, täytyy, hän mietti itsekseen.

Lastensängyt ja syöttötuoli myytiin ja rahoilla tehtiin kuisti.

Katariina keksi tehdä kasvimaan ja istutti pihalle muutaman siemenen.

Heidi varasi yhden niistä taikojaan varten.
-Muutu maan matonen
verson vihertäjä,
ööh... miksi vain, hän taikoi.
(anteeksi seinät alhaalla)

Heidi katseli kun siemen katosi savupilveen...

...ja muuttui torakaksi.
-Yäk, eikä ole edes arvokas, Heidi valitti. -Muutu maassa mönkijä
                                                                  pieni piiperö
                                                                  suuhunpantavaksi,
                                                                  suloiseksi suolapalaksi,

-Ai oletko käynyt kaupassa? Katariina kysyi, kun näki pöydällä lojuvan tofupalan.
-En kun taioin sen sen siitä siemenestä, Heidi vastasi.

-Muuten, haluaisin ilahduttaa sinua, Heidi ehdotti.
-Ai sillä tofulla?
-Ei. Minä opin tekemään onnea! Sitä sinä nyt tarvitset!

Vastatusta odottamatta Heidi tarttui taikasauvaansa ja lausui loitsun.
-Hei! Mitä ihmettä tämä on?! Katariina huusi noustessaan taianvoimasta ilmaan.
-Se kuuluu asiaan äiti, Heidi selitti rauhallisesti loitsun lomasta. -Palaat maahan ihan pian,

Maassa Katariina verhoutui sateenkaaren väreihin.
-Se on onnea äiti, Heidi sanoi.
-Ei onni minua auta, Katariina mutisi masentuneena. -Menetetty mikä menetetty.

Silloin Heidi huomasi pydälle ilmestyneen kakun.
-Voi äiti. Sinä sittenkin muistit synttärini! hän ilahtui.
-Pitihän minun jotenkin... Ettei sinuakin vietäisi pois huolenpidon puutteessa, Katariina sanoi pakottaen kasvoilleen hymyn.


Katariina puhalsi torveen ja Heidi puhalsi kynttilät.
-Onnea aikuiselle naiselle! Katariina huusi. Heidi hymyili hiljaa. Lapsuus oli ollut loistava. Ja hän oli jopa saanut kuulla syntyperästään. Nyt olisi uusien haasteiden aika.

Heidi juuri aikuistuneena. Ennen...

...ja jälkeen. kengät vain pysyivät samoina.

-Katariina, joku huhuili jostain kaukaa. -Katariiiinaaa,
Katariina heräsi. Huusiko joku pihalla? Ei. Se kuului kauempaa.
-Katariina tule. Odotan sinua haudalla,
Voisiko se olla? Uskaltaisiko hän?
 Samassa Katariina nousi ja meni ulos.

Aivan oikein. Luukas oli tullut tapaamaan puolisoaan rajan takaa. Katariina katseli häntä hiljaa.
-Se on vain aave. Ei oikea, alitajunta sanoi. Mutta silti... Siinä Luukas oli. Melkein elävänä.

-Rakas! Katariina huusi ja ryntäsi Luukaksen syliin.

-Ihanaa, että tapasimme uudestaan, Katariina sanoi onnellisena.
-Niin minustakin, Luukas vastasi.
He katselivat toisiaan eivätkä sanoneet pitkään aikaan mitään.

-Miten lapsemme muuten nykyään voivat? Luukas kysyi lopulta.
-Voi, Katariina aloitti miettien oikeita sanoja. Hän pelkäsi että Luukas suuttuisi saadessaan tietää mitä lapsille tapahtui. -Heidät vietiin, Katariina sanoi lopulta. -minun syyni se oli. Olin huono äiti. Surin vain sinua enkä huomioinut yhtään lapsiani. Miksi edes synnyin tänne?
-Vika ei voi olla sinun, Luukas sanoi. -Väsyminen on normaalia.Minunhan olisi pitänyt elää täällä teidän tukenanne. Älä pilaa elämääsi tuolla. Saat lapset takaisin aivan varmasti.
-Soitin jo. Eivät he antaneet. Onneksi sain pitää edes Heidin luonani. Kai siksi että hän oli sillloin jo melkein aikuinen, Katariina huokasi.

-Nam, en olekaan saanut kakkua pitkään aikaan, Luukas tuumasi. (Voiko haamu muka syödä? O__O)

Mutta (aineettoman) herkkuhetken jälkeen hän palasi jälleen Katariinan luo.
-Eikö olekin mukavaa, että voimme olla yhdessä vaikka oletkin... öh...poissa, Katariina sanoi.
-Niin on, Luukas sanoi. -Mutta tästä ei tule jokaöistä.
-Miksi?
-Katariina. Mitä siitäkin tulisi, että kuolleet eivät pysyisi kuolleina, ja jatkaisivat elämää? Sehän uhmaisi jo luonnon lakejakin. Luopuminen kuuluu elämään. Ja minä lupaan odottaa sinua.
-Mutta miksi sitten tulit nyt? Katariina hämmästeli.
-Koska minulla on sinulle viesti: Kultaseni, jos et voi vaikuttaa siihen, joka pilaisi elämäsi unohda se ja ala tehdä jotain muuta.
-Mitä se tarkoittaa?
-En voi kertoa. Kaikki olisi liian helppoa. Ei puhuta nyt siitä. Nautitaan mielummin, että olemme taas yhdessä.
-Niin, sanoi Katariinakin. Ei pilata tätä hetkeä turhalla miettimisellä.

Aamunkoitteessa Luukas lähti.
-Näkemiin. Muista mitä sanoin. hän sanoi hyvästiksi.
-Anna edes vihje,
-Olkoon. Mikään ei nyt pidä sinua kotona, jossa et voi tehdä niin miten sydämesi haluaa. Näkemiin rakas,

-Eli mitä? Katariina ihmetteli. Hän ei halunnut mitään muuta kuin perheensä takaisin. Mutta siihen hän ei voisi vaikuttaa.

Katariina pukeutui ja meni aamiaiselle.
-Purkkikeittoa? hän ihmetteli Heidin ruokaa.
-En jaksanut tehdä muuta, enkä huomannut yougurttia.,
-Olet kyllä ihan kuin joku opiskelija, Katariina naurahti.

-Siitä minun pitääkin puhua, Heidi sanoi. -Ajattelin hakeutua yliopistoon.
-Mitä ajattelit opiskella? Katariina kysyi.
-Taloustieteitä. Sillä pääsen varmasti korkealle.
-Niin. Yliopisto auttaa uralla. Katariinakin myönsi.
-Juuri niin. Siksi sinä tulet mukaani! Heidi ilmoitti.

-En nyt oikein tiedä...  Minä pilaan senkin. Enkä ole enää edes tarpeeksi nuori, Katariiina mutisi.

-Äiti. Sinun täytyy tulla! Heidi käski. -Saisit töitä ja ajatuksia muualle.
-En minä...
-Kuulehan! Nykyään tarvitaan jokapaikkaan toisen asteen tutkinto.
-Niin...
-Selvä. Menen ilmoittamaan meidät heti, Heidi sanoi.

-Höh, lupauduinko minä? Katariina ihmetteli. Pieni jännityksesensekainen  paniikki alkoi ottaa valtaa. -Miten minä muka pärjäisin nuorten opiskelijoiden keskellä?

Mutta ensimmäisenä syysaamuna sekä Katariina että Heidi seisoivat Sim-yliopistolla asuntolan pihalla.
-Pitipä tähänkin suostua, Katariina ajatteli. Toisaalta taidetutkinto olisi ihan kiva...

-Heidi, mitä sinä teet? Katariina ihmetteli, kun oli purkanut tavaransa huoneeseen.
-Ettei takassa vain olisi valmistusvirhettä... Heidi mutisi huolissaan. -Sellainen voisi aiheuttaa vaaratilanteen...

Kun Heidi tuli siihen tulokseen että takka olisi aivan turvallinen hän uskalsi sytyttää tulen.
(Samalla voitte nähdä miten huoneen sisustusta muutettiin siinä välissä)

Kun asuntola oli nähty naiset pääättivät lähteä katselemaan kampusta. Sen reunamilta löytyikin mukava pieni ranta, jolle he päättivät pysähtyä.

Katariina löysi sieltä marjoja , jotka päätti poimia.

Heidi puolestaan käytti uutta älypuhelintaan opiskeluun.
-Eihän lukuvuosi ole kunnolla vielä edes alkanut, Katariina ihmetteli.
-Ei niin. Mutta tilasin tähän Simlandian taloussanomat niin pysyn ajan hermolla ja opin, Heidi vastasi.

Luonnonhelmassa vietetyn tuokion jälkeen oli aika mennä uusien opiskelijoiden perehdytykseen.
-Täällähän on paljon väkeä. Mennään tutustumaan, Heidi ehdotti.
-En ole nyt yhtään sillä tuulella että viitsisin alkaa hieromaan ystävyyssuhteita, Katariina sanoi. -Mutta sinä voit mennä.

-Hei! Minä olen Heidi ja aloittanut vasta liiketalouden opiskelun, Heidi esitteli itsensä.
-Hei vaan. Minä olen Evie ja opiskellut jo useamman vuoden viestintää, tyttö vastasi.
-Onko tuo Evie lempinimi? Heidi kysyi.
-On, Evie sanoi. -Vihaan oikeata.

Koska muuta keskustelun aihetta ei tuntunut lytyvän Heidi päätti keventää tunnelmaa vitsillä.
-Tiedätkö montako professoria tarvitaan vaihtamaan lamppu? hän kysyi.
-No?
-Yhden, mutta hän pitää ensin luennon aiheesta: Hehkulamput ja niiden vaihatminen, energiasäästlamputa ja niiden vaihtaminen, sekä kirjoittaa gradun lampuista ennen kuin ryhtyy hommiin, Heidi kertoi.
-Et ainakaan kuulu nörtteihin! Evie nauroi. -He eivät voisi vitsailla proffista, kun ovat aina niiiiin mielin kielin,
-Et kuulu sitten sinäkään, Heidi sanoi.
-En. Minä olenkin silmäätekevä. Tasolla kymmenen.

-Ai. Sehän on kiinnostavaa. Miten teidän ryhmäänne pääsee? Heidi kysyi.
-Tekemällä vaikutuksen, Evie vastasi.
-Kuten?
-No jos syöt raakaa kanelia, niin se on jo jotain, Evie yllytti.

-Haaste vastaanotettu! Heidi hihkaisi. -Miten se tarkalleenottaen tapahtuu?
-Etsi kanelia ja syö se raakana, Evie sanoi ja hymyili ilkikurisesti.

Mutta Heidi oli unohtanut asuntolassa jotain. Ja niin pieni kipinä heidän takastaan pääsi karkuun...

Kaksi opiskelijaa kyllä huomasi sen, mutta kumpikaan ei ymmärtänyt alkaa sammuttamaan irrallaan olevaa tulta.
-Apua! Talo palaa ja me sen mukana! he vain panikoivat.

Kun Heidi sitten lopulta palasi asuntolaan huone oli jo täyttynyt tumput suorina seisovista nuorista jotka pelkäsivät palon leviävän ja tuhoavan heidät talon ja irtaimiston.
-Tämä siitä tuli. En enää ikinä sytytä takkatulta, Heidi tuskaili.

Onneksi palokunta ehti viimein paikalle ja alkoi sammuttaa  tulta Heidin ja erään toisen opiskelijan kanssa.
-Ettekö tulisi auttamaan? tämä kysyi.
-Pilailetko?! hänen kaverinsa kirkui. -Se tappaa meidät!!
-Niin juuri! Älkää päästäkö sitä tänne! tummahiuksinen poika säesti.

-Aaah! Minä palan! APUA! Heidiä auttanut opiskelija kirkui ja yritti äkkiä keksiä miten saisi tulen sammumaan housuistaan.
-Älä tule tänne levittämään paloa! Muut huusivat.

-Minä kuolen nälkään, Miles huusi ja hoippui kohti tulta.

-Älä! Sinä palat! Heidi huusi ja suuntasi vaahtosammuttimensa kohti opiskelijapoikaa.

-Uh. Kiitos Heidi,poika sanoi. -Öh ... Mutta miksi minua vielä polttaa?

-Tervetuloa rajan toiselle puolen, kuului nurkasta synkkä ääni. Kaikki kääntyivät katsomaan ja näkivät herra Noutajan.
-Mitä? -Kuka? opiskelijat kyselivät toisiltaan.
Viikatemies ei sanonut mitään vain lipui hiljaa palon uhrin luo.

-Kas niin Miles. Sinun maallinen tiesi päättyy, Viikatemies sanoi.
-Mutta kun opintoni ovat kesken ja...
-Kuolema ei katso aikaa eikä tilannetta, Viikatemies sanoi tyynesti -Tulehan nyt.
Miles mutisi jotain, mutta seurasi viikatemiestä kiltisti rajan taakse.

Koko asuntola hautautui suruun. Olihan nyt järkyttävää että nuori sim jolla oli elämä vielä edessään kuoli noin vain yllättäen. Ja vielä saman ikänen. Jos se olisikin ollut joku muu heistä.

Katariinakin saapui ja hautaútui peiton alle.
-Vedänkö minä tulipaloja puoleeni? hän mietti. Hän oli kokenut niitä monta. Talo paloi kokonaan kun hän oli nuori ja sai asua heidin kanssa pitkään taivasalla. Ja sitten se ennenkuin Luukas... Katariina ei voinut ajatella sitä.
-Voisinpa aloittaa tämän alusta, hän nyyhkäisi. '
 Hei. Ehkä se ei olisikaan mahdotonta...

Ja niin aamun kajastaessa Katariina oli jo kaukana.  Hän oli kulkenut jalkapatikassa pitkään, eikä matka suinkaan päättyisi vielä, mutta kyllä hän vielä kytäisi paikan jossa aloittaa uuden elämän.

Heidin uni maantiedon luennosta keskeytyi kun joku kuiskasi: -Olet kuin prinsessa Ruusunen.
-Minäkö? Heidi kysyi haukotellen. -Kuka sinä edes olet?

-Niin todellakin, tuntematon poika sanoi. -Minun nimeni on Adam, ja saavuin tänne yöllä.  Olen vähän myöhässä, sillä lentäjät olivat lakossa, mutta ehdinpä silti, Adam selitti.
-Hauska tutustua. Minun nimeni on Heidi ja olen saapunut tänne opiskelemaan äitini kanssa, Heidi esitteli itsensä.

Heidi piti kovasti Adamista ja toivoi heidän ystävystyvän. -Tai ei. Se ei riittäisi. Jospa vain...

Ja Heidi sulki Adamin syliinsä ja suuteli suoraan huulille.
-Rakastan sinua, hän kuiskasi ja Adam vastasi: -Niin minäkin sinua,

Se oli todella rakkautta ensi silmäyksellä. Heidi tunsi pelkkää onnea, eikä edes huomannut että Katariinaa ei näkynyt missään, ja että hänen puhelimensa oli unohtunut lipaston päälle.



No vihdoinkin sain tämän osan valmiiksi. Olisin saanut varmasti jo aikaisemminkin, mutta ensin muistitikku, jolla kuvat olivat, hävisi. (simssikoneessa ei ole nettiä) Ja sitten ei ollut aikaa, ja lopulta vielä kesätyöt. Seuraavaakin osaa voi joutua odottamaan, sillä (sims)koneeni ei enää käynnistä näyttöä. Aion kuitenkin hankkia uuden koneen kesätyöpalkalla, niin että haittaneeko tuo. Luon sitten Mesijärvet uudestaan uuteen naapurustoon. Siitä tuo Katariinan muuttaminen. Hyvää kesää siihen asti. Aikaa saattaa mennä jonkin aikaa .Toivottvasti saan uuden koneen pian.

Meri-Tuuli