Osa 14. Missä viipyy onni?

-Tule Aida! Meidän täytyy ehtiä kouluun! Edith hermoili. Aida haukotteli. Hän oli joutunut heräämään aikasin, mutta ei ollut jaksanut. Katariina oli joutunut herättelemään useaan otteeseen ja aamupalakin oli jäänyt syömättä. Aida oli nyt huonolla tuulella, ja koulukin vaikutti hyvin tylsältä paikalta.

-Eihän tässä nyt jäniksen selässä olla... hän marisi.
-Ei niin. Onneksi. Jänikset pelkäävät meitä. Eivätkä ne edes jaksaisi kantaa meitä, Edith selitti juostessaan.
-Herää nainen! TUO EI NAURATA YHTÄÄN!! Aida raivostui.
-Heräsin jo. Tule niin emme myöhästy.
-EN VARMASTI TULE! Aida huusi vihaisena.

Ketään ei ollut enää kotona, joten Aida sai jäädä aivan rauhassa kotiin koulubussin ajaessa kohti Scuola Simaticaa. Oli mukavaa jäädä kotiin surffaamaan rauhassa netissä ja etsiä vaikkapa kissa-aiheisia sivuja. -Hei! Mitä tämä on? hän huomasi äkkiä.

Hei!
Olen Perho ja etsin uutta kotia tilanpuutten takia Monte Vistasta. Ottaisitko minut kissaksesi?
 Nykyiseen emäntääni voit ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen: Julia.Rissani@simmail.si

Julia Rissani sai Aidan viestin nopeasti ja toi kissan hänelle melkein heti.
-Oletko sinä puhunut tästä vanhempiesi kanssa? Julia kysyi.
-Olen, Aida valehteli. Hän halusi kissan välttämättä. Katariinahan olisi kieltänyt sen varmasti,kuten kaiken muukin kivan.

-Tervetulo uuteen kotiin, Aida sanoi hellästi ja silitti pienen kissan päätä. -Oletpa söpö. Meille tulee vielä kivaa yhdessä pikkuinen.

Edith istui jännittyneenä luokassa. Ketään vanhalta luokalta ei ollut tullut tähän luokkaan. Uusiin simeihin tutustuminen puolestaan vaikutti ahdistavalta. Miksei Aida tullut koulun? Edithin sisko oli lintsari! Nyt kaikki varmaan luulivat häntäkin huonoksi oppilaaksi.

Välituntikaan ei ollut sen helpompi. Edih seuraili epävarmana muita. Mistä nuo keskustelivat? Uskaltaisikohan mennä mukaan? Entä jos sanoisi jotain tyhmää? Joka puolelta kuului otteita erilasista keskusteluista. Edithiä ahdisti.

Hän päätti olla osallistumatta keskusteluun. Hän halusi omaa rauhaa, ja siksi meni viereiseen luokkaan. Se osoittautui biologian luokaksi. Edith ihasteli luurankoa. Hänestä oli käsittämätöntä, että hänenetkin piti kasassa niin monimutkainen laitos.

Luurangon jalustassa oli kiinni kosketusnäyttö.
-Tässä sanotaan, että luurangon saa liikkumaan, kun sitä käskee, Edith huomasi ja käski luurankoa kokeeksi: -Kädet ylös! Luuranko ei liikahtanutkaan. -Kyllä minä sen tiesin, Edith jutteli. -Se vain kuulosti ihan siltä, että ymmärtäisit puhetta.

Näytössä olevaa painiketta painamalla hän sai luurangon juoksemaan. Edith katsoi lumoutuneena, kun nivelet liikuttivat luita saaden luurangon juoksemaan. Tämä oli niin suunnattoman kiinnostavaa. Hän malttoi tuskin odottaa että biologian tunnilla puhuttaisiin ihmisen luurangosta.
Edithin tutkimuksen keskeytti ääni: -Hei. Mitä sinä täällä teet?

Edith huomasi puhujan olevan noin sama nainen, joka oli pitänyt nimenhuudon pihalla.
-Kai tiedät, että luokat eivät ole välitunninviettopaikkoja, hän sanoi.
-Minä... Olen hyvin kiinnostunut luista... Ja minua ahdistaa taustahäly.... Enkä.. Edith selitti äkkiä jotain.
-Ymmärrän. Mutta jos nyt kuitenkin menisit käytävään odottamaan seuraavaa tuntia, opettaja
ehdotti.

Katariina istui poliisisaseman aulassa. Hän halusi Danielin palaavan kotiin. Pojasta ei ollut kuulunut mitään. Kuka oli Katariinan salaperäinen kaksoisolento jonka Daniel oli tavannut ennen katoamistaan? Liittyikö hän jotenkin siihen? Miksi mukana oli poliisi, jota ei tunnettu Monte Vistassa?

-Onko Danielista kuulunut mitään? Katariina kysyi heti, kun oli istuuntunut.
-Ei teidän kannata siitä noin paljon huolestua. Nuorethan karkaavat usein kapinamielessä ja palaavat viikon kuluessa. Odottakaa vain rauhassa, poliisi rauhoitteli.
-Ei Daniel tekisi sellaista! Hän on ollut aina tunnollinen poika...

-Voisiko olla mahdollista, että hän on kuollut? Katariina kysyi ääni vavahtaen.
-Tuskinpa nyt vain, poliisi hymähti.
-Onko siihen naiseen saatu yhteyttä? Katariina kysyi. -Työskentelen myös Monte Vistan Aamupostissa, mutta en tunne häntä.
- Saimme Aamupostista tiedon, että naisen nimi on Katariina Mesijärvi, poliisi vastasi.

-Mi-minä taidankin tästä lähteä, Katariina sopersi. Mikä tämä juttu oli? Kuka oli toinen Katariina Mesijärvi? hän ihmetteli. Oliko hänellä jokin sairaus pään sisällä? Elikö hän kaksoiselämää?

Amanda oli tuonut koulusta kaverin kotiin. Pojan nimi oli Gullik Kinnunen.
-Oletko lukenut Jimmy Gottereita? hän kysyi.
-En. Millaisia ne on?
-Siinä on poika, jonka nimi on Jimmy Gotter ja se käy velhokoulua.
-Kuulostaa tylsältä, Amanda haukotteli.

Turha kuva, mutta pakko laitttaa. Mitä nuo monet merkit ajavat takaa?

-Minä olen hänen majasteettinsa prinsessa Edelfgolf, ja määrään hovineitoni tekemään läksyt puolestani! Amanda julisti. -Minulla on kosolti kiireitä tassiaisiin valmistumisessa, enkä ehdi kaikkea turhaa! Lisäksi määrään koulun suljettavaksi, koska...

-Amanda! Etkö voisi olla hiljaa ja tehdä itse läksysi? Aida ehdotti tuskastuneena.
-No olkoon. Ei opettaja siiitä tykkäisikään. Mutta voisiko läksyt tehdä niin, että minä kirjoitan ja sinä lasket?
-Sekopää!
-Niin juuri.

Heidi kävi eliksiiripuodissa.
-Onko jotain uutta? hän kysyi.
-On. Kiinnostaako ehkä zombiointiliemi? myyjä kysyi.
-Yöh. Kiitos ei, hyvä noita sanoi. -Jos ei ole mitään erikoisempaa, niin minä tästä lähdenkin.
-Odota, sanoi myyjä, jolla ilmaisesti ei käynyt tarpeeksi asiakkaita. -Haluatko katsoa kirjoja?

-Katso äiti. Minä opin balettitunnilla uuden liikeen. Sen nimi on piruetti, Amanda touhusi.
-Hienoa,  Katariina mumisi hajamielisenä. Hänen mielessään oli tilaa vain Kadonneen pojan mysteerille.

-Niin isä. Äiti ei huomannut minua melkein ollenkaan, Amanda kertoi myöhemmn illalla, kun olisi pitänyt mennä nukkumaan. -Sano isä kiltti, että huomaisi minutkin. Nythän äidillä on yksi lapsi vähemmän, kun Daniel on niin paljon poissa kotoa. Tiedätkö muuten missä Daniel käy? Miksi se tulee niin myöhään kotiin?

-Miltähän sinä näytät isä? Minä Aida ja Daniel olemme kuulemma perineet ihon värin sinulta. Minulla, Danielilla, Edvinillä, ja Aidalla on myös sinun hiuksesi. Olet varmasti ollut koema mies. Äiti on sanonut, että hukuit ennen kuin minä ja Edvin synnyimme. Etkö tiennyt, että rantaan ei saa mennä yksin?
-Amanda hei, sanoi huoneeseen hiljaa tullut Heidi äkkiä. -Edviniä ei kiinnostanut, mutta haluatko sinä kuulla iltasadun?
-Hyvää yötä isä, Amanda hyvästeli näkymättömän juttukumppaninsa ja asettui mukavan asentoon.

-No aloitetaanpa sitten:

Sypressitie kahdeksan herra ja rouva Frey sanoivat aivan ylpaienä, että he olivt tavallisia. Tavallisia totta tosian...

(lainattu epäsuorasti Harry Potterista)

Amanda kuunteli ahnaasti. Tarina kertoi pienestä Jimmy-pojasta, jolla erikoinen arpi otsassaan. Jimmyn vanhemmat olivat kuolleet, kun hän oli ollut pieni ja siksi Jimmy asui sukulaistensa luona. Kaikki muuttui, kun Jimmy täytti yksitoista vuotta ja sai kutsun velhokouluun.
-Jatka vielä, hän pyysi, kun Heidi oli sulkemmassa kirjaa.

Kyllähän Heidi jatkoi. Kirja oli kiinnostava. hän luki kaaripolusta, jolta pystyi ostamaan kaikenlaisia taikaatarvikkeita. Hän luki Sylkypadan linnasta, joka nimestään huolimatta oli hieno sisäoppilaitos velhoille ja noidille. Ja kirkuva kivi. Se oli piilotettu linnaan. Koko taikamaailma oli kiehtova. Amanda ei ymmärtänyt, miten olisi voinut pitää Jimmy Gottereita tylsinä.

Kun he olivat päässeet siihen kohtaan, jossa ensimmäinen lentotunti pidettiin Amanda nukahti.
-Nuku hyvin pikkuinen, Heidi toivotti ja antoi siskolleen suukon.

Yö oli jo niin pitkällä, että Heidi päätti saman tien valvoa aamuun. Hän otti eilistä salaattia jääkaapista aamupalakseen. Talo oli hiljainen ja täysikuu valaisi keittiötä. Heidi nautti omasta rauhastaan.

Syötyään hän tiskasi astiat. Harmillista ettttei oikesti ollut olemassa sellaista siivousloitsua, kuin Jimmy Gotterissa. Tai jos oli  niin Heidi ei osannut vielä sitä. Mutta se olisi kivaa. Ei tarvitsisi liottaa käsiä pilalle tiskivedessä. Tai kyllähän tiskikonekin ajaisi saman asian.

Heidi ei ollut mikään mestarisiivoaja, sillä hän onnistui rikkomaan tiskialtaan. Myös salaatti jäi pöydälle.
-Yöök! Edith valitti, ja yritti saada haisevaa salaattia alas.

Aidalla oli paljon muita kiireitä, eikä kukaan muukaan oikein huomannut Perhoa, joten se haettiin pois Mesijärviltä.

-Mikä nyt on Aida? Katariina kysyi huolestuneena. -Sattuiko koulussa jotain?
-Ei kun kissani viietiin. Se kärsi luonani, Aida nyyhkäisi.
-Ai oliko se kissa sinun? Katariina ihmetteli. Aida nyökkäsi vaisusti.
-Miksi otit sen salaa, etkä kysynyt tai kertonut meille? Katariina kysyi, mutta ei vihaisena.

-Miten muka?! Sinähän olit töissä! Edith ajattelee kaiken tieteellisesti, Amanda ja Edvin ovat pieniä, Heidillä ei ole aikaa, ja Danielie ei näy enää missään! Missä Daniel edes on?! Ei näy kotona, eikä koulussa! Aida huusi. -Sinulta tässä pitäisi lapset viedä pois, jos et edes omasta pojastasi tiedä!

Katariina pyyhkäisi silmiään.
-Anteeksi äiti. Ei ollut tarkoitus loukata, Aida sanoi nolona.
-Ei se mitään, Katariina huokasi. Ehkä hän olikin kelvoton äiti. Lapset oli jo kerran otettu huostaan. Jos Daniel oli nyt kerran kadonnut, niin eikö hän halunnut asua täällä?
-Tiedätkö sinä missä Daniel on? Aida kysyi.
- Voi Aida pieni. En.