Osa 15. Kun maas on hanki ja järvet jäässä.

Eilen 23.112.2013 LC Mesijärvi täytti yhden vuoden. Valittettavasti en eehtinyt tehdä ssynttäriosaa, koska tein........jouluosaa!

No menkäähän lukemaan ja kertokaa mitä piditte.

-Onko siinä kirjassa jotain mielenkiintoista? Kysyi Edith, joka astui ovesta sisään.  Heidi nosti katseensa paksusta kirjastaan ja sanoi: - Kyllä. Tässä on paljon asiaa luonnon taianomaisuudesta.
-Ai biologiaa?! Edith kiinnostui. -Näytä!
-Ei biologiaa vain alkemiaa, Heidi sanoi. Tiedätkö mitä alkemia on?
-Eh. Siinä yritetään muuttaa lyijyä kullaksi? Edith veikkasi.
-Ei enää. Se on yhdistelmä tieteitä ja taikuutta. Koko maailma koostuu elementeistä, jotka saadaan taikuuden avulla reagoimaan keskenään. Olen juuri oppinut valmistamaan ystävyyspurkkia, se... Heidi alkoi selittämään, mutta Edith keskeytti hänet:

-Taikauskoinen outo! Se että sanot jotain: liirumlaarumsimsalabim ei seostasi muuksi muuta! Tuo on pelkkää kemiaa! On loukkaus kemiaa kohtaan väittää, että se olisi muka taikuutta! Edith raivosi.
-Älä sinä loukkaa taikavoimia tai ne voivat kostaa sinulle, Heidi varoittti.
-Mutta kun taikuutta ei ole!

Heidin äänensävy muttui uhkaavan varmaksi. -Luulisi sinun tietävän, että olen noita, hän sanoi. -On taikavoimieni ansiota, että olet nyt täällä etkä lastenkodissa.
Edith nauroi: -Voi sinua Heidi. En tiedä mitä sinulle on tapahtunut, mutta noita sinä et ainakaan voi olla.
-No jätä tämä outo sitten omiin oloihinsa ja mene muualle! Heidi käski.

Edith meni syömään aamiaista. Ruokapöydässä vallitsi hiljainen tunnelma. Vain tietokoneesta kuuluva pianonsoitto rikkoi hiljaisuuden.
-Osaisikohan Daniel soittaa tämän? kysyi Edvin hiljaa, kun kappale oli loppunut.
-Varmaan, jos vähän harjoittelee arveli Edith.
Amanda sulki Jimmy Gotterin ja Hupimaan vangin. -Missä Daniel edes on? hän kysyi.
-Äitikään ei tiedä, sanoi Aida hiljaa. -Daniel on kertakaikkiaan kadonnut.

Päivällisellä Katariina kertoi lapsille Danielin todella kadonneen.
-Mutta me lähdemme etsimään häntä. Luultavasti Daniel on vain jossain naapurikaupungissa, hän sanoi. -Joudutte tosin olemaan jonkin aikaa keskenänne. Kai te selviätte? Tytöt nyökkäsivät.

Katariina avasi tietokoneen.
-Aiotko varata matkaliput? kysyi Aida.
-Olen varannut ne jo, mutta aloin miettimään että jos olisin teinipoika niin miksi karkaisin kotoa. Ajatusteni pohjalta kirjoitan kirjan pojasta joka karkasi.
-Millainen kirja siitä tulee?
-Seikkailukirja. Jonas joutuu monenlaisiin seikkailuihin.

Illalla Amanda luki  jälleen Jimmy Gotteria. Hän oli juuri aloittanut sarjan neljännen osan: Jimmy Gotter ja pohjaton pikari. Kirjassa oltiin nyt matkalla huiskinnan maailmanmestaruuskisoihin, Olikohan sellaisia oikeasti? pitäisi muistaa kysyä Heidiltä.

Koulussa Edithillä ei ollut koin paljon kavereita. Hän kuitenkin piti opiskelusta ja muisti koko koealueen kertalukaisulla, joten muita ongelmia ei ollut. Harmi vain, että oli välitunnit.

Aida oli sattumoisin kuullut erään tietyn pojan pitävän rohkeista tytöistä. Siitä Aida oli keksinyt mielestään loistoidean. Hän sotkisi erään talon kananmunilla!
-Harmi, että sataa vettä. Sade huuhtoo sotkut heti pois, Aida mietti.

Aidan epäonneksi talon isäntä vain oli paikalla, eikä hänestä tytön kepponen ollut yhtään hauska. -Mokoma nuorisokrimaanili! Lopeta heti tai kutsun poliisin! hän huusi.

Aidalle ei koskaan selvinnyt oliko mies kutsunut poliisin, vaikka hän oli jo lopettanut vai oliko poliisi vain ajanut sattumala ohi, mutta Aida palasi kotiin kaikesta huolimatta poliisiautolla.
-Koska kyse ei ollut mistään kovin vakavasta, eikä ole tehnyt tälläista aiemmin vien sinut vain kotiin, poliisi sanoi. -Ota silti opiksesi.
Aida ei sanonut mitään siitä, että Katariina oli nyt matkalla.

Kotona hän keksi. Nyt olisi hyvä sauma järjestää juhlat! Eipä sitten kuin pizzaa paistamaan ja paikat siistiksi juhlia varten.

Aida vaihtoi vaaleanpunaiseen peruukkiin ennen vieraiden tuloa.
-Tervetuloa pinkkeihin pikkujouluihin, hän tervehti vieraitaan.

Edith yritti parhaansa mukaan käyttäytyä kuin kuka tahansa. -Tiedätkö, että harrastan biologiaa ja kemiaa? hän aloitti. -Sinua varmasti kiinnostaa tietää mitä siiä tapahtui tänään. Katsos, olin sekoittanut yhteen leivinjauhetta ja etikkaa. Hypotenuusani mukaan niiden piti reagoida keskenään neutraloitumalla, koska leivinjauhe on emäksistä eli sen ph-arvo on pienempi kuin seitsemän. Lisäsin sen jälkeen hapanta etikkaa....
Orlando haukotteli. Edith ei huomannut sitä vain jatkoi: -Etikan ph on siis pienempi kuin seitsemän. Tarkalleen ottaen 2,9. Nyt se siis reagoi hapon kanssa... Hei! Nukutko sinä?

-Aida, eikö siskosi ole sinustakin hieman outo? Victoria Costa kysyi.
-On. Se on aina yhtä outo, Aida huokasi. -Vielä jonain päivänä talo lentää ilmaan tuon hullun tiedenaisen takia.
-No kun se ei vain muuten pilaisi juhlia, sanoi Victoria.

-Juhlat?! Edith huudahti. -Ovatko nämä juhlat? Nyt kiireesti kaikki kotiin! Me emme saaneet järjestää juhlia!
-Siinäs näit, Aida huokasi. -Sääntöjä pitää noudattaa aina pilkulleen. Ehkä teidän kannattaisi vielä jäädä, sillä äiti ei pelaa vielä.
Kukaan ei enää kuullut, koska kaikki olivat luulleet Edithin hätistävän heidät juuri siksi, että aikuiset olisivat tulossa.

-Toivottavasti olet nyt tyytyväinen, Aida sanoi kun tytöt olivat menossa nukkumaan.
-Onnistuit nolaamaan itsesi ja siinä sivussa minutkin. Luulitko että Orlandoa kiinnostavat jotkut etikat? On sinun syysi, jos hän nyt luulee, että me kummatkin olemme yhtä hörhöjä!
-Miksi sinua nyt niin kiinnostaa mitä Orlando sinusta ajattelee?
Aida ei vastannut vain kääriytyi peittoonsa ja nukahti.

Aida oli kiinnostunut ruonlaitosta ja halusi siksi huolehtia Katariinan poissaollessa perheen muonituksesta. -Lasagnen eko ole vaikeaa. Sen kun latoo vuokaa täytettä ja pastalevyjä. Eikä sovi unohtaa jotain hyvää yrttiä. Laitanpa vaikka oreganoa, hän puheli.

Paistamisvaiheessa vain meni jotain mönkään, sillä Aida veti uunista kivikovan ja mustan korpun. Se ei kelvannut kenellekään ja lounaaksi jokainen söi mitä kaapista löysi.

Edith ei ilmaantunut pöytään, koska hän oli keksinyt jotain kiinnostavaa: Aine, jota hän oli aikeissa kaataa keitinlasiin ei tullutkaan ulos koeputkesta vain tiivistyi sen sisäpinnalle ja sai lasin hohtamaan.
-Mielenkiintoista. Hyvin mielenkiintoista. Neste siis jähmettyi. mitähän seuraavaksi? pohti Edith

-Se toimii! Se toimii! Edith riemuitsi. -Sain aikaan jotain uutta ainetta! Miten se toimii?! Mihin sitä voi testata?!

-Moi Orlando. Miten menee? Aida aloitti.
-Ihan kivasti. Harmi että teidän juhlat loppui niin äkkiä, Orlando vastasi.
-No joo, Aida myönsi. -Edith nyt vain on sellainen outo.
-Ja tosi tylsä juttukaveri, Orlando lisäsi. -Nyt pitää lopettaa. Olen menossa salille. Kiva, kun soitit.
-Mukavia treenejä, Aida toivotti.

-Ehkä Orlando on urheilullinen. Minäkin voisin urheilla. Aida keksi. Hän käynnisti tyttöjen radion ja aloitti saman lihaskuntosarjan, jota liikuntaatunnillakin oli tehty.

Katariina ja Heidi palasivat aamulla.
-Meidän täytyy kertoa se, vaikka se onkin vaikeaa, Heidi sanoi.
-Tiedän, mutta täytyyhän heidän saada tietää. Harmi vain, että nyt ennen joulua, Katariina huokasi.

Katariinaa meni keittiöön, missä lapset olivat jo aamiaisella.
-Löysittekö Danielin? kysyi Edith.
Katariina pudisti päätään. -Ei häntä ole näkynytkään siellä, mutta tapasimme miehen, joka etsii perintökartanoaan.
-Ja? Lapset kysyivät.
-Kävi ilmi, että se on myyty hänen tietämättään meille. Hän haluaa talonsa takaisin eli...
-Meidän täytyy muuttaa, Edith jatkoi.
-Koska? kysyi Edvin.
Katariina huokasi: -Tänään.

Lapset menivät pakkaamaan tavaroitaan. Katariina jäi katselemaan loppusyksyiselle pihalle. Hän huokasi. Miksi kaikki meni aina näin? Alussa oli vaikeaa, sen jälkeen tilanne tasoittui, mutta meni heti rikki ja kaikki alkoi taas alusta. Onneksi vielä ehdittäisiin pitää juhlat.

Nimittäin Amandan ja Edvinin synttärit. Edvinin kasvaessa Amanda katsoi Heidiä ja keksi. Nyt hän haluaisi noidaksi. Sehän olisikin mahdollista.

Heti kun oli saavuttu uuteen kotiin Amanda tuli Heidin luo.
-Heidi kiltti, voitko taikoa minutkin noidaksi? hän pyysi.
-Ei taikavoimia voi taikoa kenellekään. En ainakaan ole kuullut, Heidi sanoi.
-Heidi kiltti. Kai siihen on joku keino, Amanda aneli.
-Hyvä on. Tule mukaani, niin katsotaan keksimmekö jotain, Heidi lupasi.

Tytöt nousivat taksiin.
-Mihin me olemme menossa? Amanda kysyi.
-Odota, niin näet, vastasi Heidi salaperäisenä.

-Vau! Amanda ihasteli. -Tämä kauppahan on kuin suoraan Kaaripolulta!
-Tämä on Eliksiiripuoti, jossa myydään kaikenlaisia taikatarvikkeita, Heidi kertoi.
-Taikakauppoja on oikeastikin! Amanda riemuitsi. -Mutta Jimmy Gotterissakaan ei velhoksi tai noidaksi tultu muuten kuin syntymällä. Eikö minusta voi tullakaan noitaa?

-En ole varma. Jimmy Gotterhan on vain kirja, eikä oikeasti ole esimerkiksi synkeyttäjiä. En silti ole koskaan kuullut voiko noituus tulla muuten kuin geeneissä, Heidi sanoi.
Amanda huokasi. -Eikö minulla siis ole mahdollisuuksi?
-Jonkin verran. Mutta minä en voi enkä osaa tehdä sinusta noitaa. Sinun täytyy itse tutkia asiaa, Heidi neuvoi.

Kotona Heidi leikitteli taikuudella. -Tai siis pikemminki taialla. Hän oli taikonut pallon, jota nyt kannatteli ilmassa ajatuksen voimalla.

-Isä, Heidi ei voi tehdä minusta noitaa. Miksi maailma on niin epäreilu, että joku omaa jotkut taidot heti kun syntyy ja toinen ei välttämättä koskaan?! Amanda raivosi. -Niin! kukaan ei olekaan seppä syntyessään, mutta tämä on poikkeus! Isä tiedätkö miten minusta tulee noita?

Edith, joka oli kuunnellut Amandan valitusta vieressä tuli hänen luokseen.
-Oletko sinä aivan terve? hän kysyi.
-Miten niin? Amandaa kysyi vuorostaan.
-Haluat noidaksi, ja näet kuolleita.
-Isä on täällä. Minä tunnen sen! Noituutta on. Heidikin on noita! Amanda intti.

-Sinä olet sotkenut Amandan pään hullutuksillasi! Edith huusi Heidille.
-En ole. Syynä on vain Amandan kiinnostus yliluonnollisuuteen ja usko taikuuteen, Heidi puolustautui.
-Ja kaksi hullua saman katon alla! Edith lisäsi.

 Rahanpuutteen takia Katariina ja Heidi majoitettiin tilapäisesti makuupusseihin. Kai nekin nyt ihan mukavia ovat...

 -Huomenta isä. Näin viime yönä unta, jossa Heidillä oli hohtava pallo kädessä. Hän heitteli sitä ja minä yritin ottaa sitä kiinni.  Aina kun olin saamassa pallon kiinni Heidi vetikin sen luokseen taikasauvalla, ja sanoi: -Hanki sinäkin taikasauva.
 Mietin, että onko uni joku enne. Jos siinä oli kerran minä, Heidi ja Heidin taikasauva, niin tuoko taikasauva taikavoimat? Sillä...

Amanda ei ehtinyt pidemmälle, sillä Aida keskeytti hänet.
-Amanda. Isä on kuollut ennen kuin olit syntynytkään, hän sanoi.
-Mutta hän on käynyt luonani monesti.
-Ei varmasti ole. Minäkään en muista häntä, vaikka olin kaksi, kun isä kuoli.

-Isä kävi täällä! Hän käski kertoa kaikille terveisiä ja toivotti vielä hyvää lumihiutalepäivää, Amanda intti.
-Mutta miksi isä näyttäytyisi vain sinulle? Aida kysyi.
-Ehkä siksi, että hän ei nähnyt minua kun eli.
-Näkeekö Edvin sitten häntä? Älä höpsi. Tuo on pelkkää mielikuvitustasi, Aida sanoi.

-Nyt se on ohi, sanoi Amanda ja sulki viimeisen Jimmy Gotterin. Hänestä tuntui hieman haikealta. Jimmy Gotter-sarja oli paras hänen koskaan lukemansa. -Mutta minusta tulee vielä noita. kunhan saan taikasauvan, hän iloitsi.

Kovan lumisateen takia koulu oli suljettu. Aida, Edith ja Edvin käyttivät päivän leikkien lumisotaa pihalla.
-Et osu minuun! huusi Aida.
-Ja et minuunkaan! nauroi Edvin.
-Kuinka minä voin sitten osua kumpaakaan teistä? Edith ihmetteli.

Edithin ihmetellessä hän sai kaksi pehmeää lumipalloa päähänsä.
-Hei! Kaksi yhtä vastaan! Ei ole reilua! hän huusi.
Edvin nauroi: -Mitä sinä olet sanomaan mikä on reilua ja mikä ei? Itse ihmettelit epäolennaisuuksia.
 -Senkin... Edith huusi vihaisena.

Sillä välin kun lumisota kotona muuttui todelliseksi sodaksi Amanda kävi Eliksiiripuodissa.
-Olisiko teilllä taikasauvoja? hän kysyi ujosti.
-On meillä, mutta emme myy nittä kuin noidille.
-Ai jaa, Amanda huokasi raskaasti.

 Hän keksi tutkia isoa ja vanhaa kirjaa, jonka huomasi toivoen löytävänsä oljenkorren. Siinä kerrottiin alkemiasta vaikka kuinka paljon. Amanda ahmi vanhalle pergamentille painettua tekstiä.
-Kunka taianomaista, hän huokasi.

-Arvaa mitä äiti? Minut ylennettiin ääntenlaskijaksi! Heidi kertoi riemuissaan kotona.
-Sinutkin? Minä olen nykyään freelancertoimittaja, Katariina ihmetteli.

Katariina kirjoitti joka päivä kirjaansa pojasta, joka päätti kadota. Tarina olikin jo pientä hiontaa vaille valmis.
-Jos tämä valmistuu ennen joulua, niin sitä voisi ostaa lahjoiksi lapsille, Katariina unelmoi.

Amanda ei uskonut lukemaansa. Hän luki kohdan vielä uudestaan: Muun muassa purkitettu vampyyrinpurema, zombiointiliemi, lykantropiapullo ja noituuden lahja muuttavat tavallisen tallaajan yiluonnolliseksi olennoksi. Nämä eliksiirit ovat kuitenkin hyvin haastavia valmistaa ja vaarallisia käyttää. Tiedetään alkemisti, joka opiskeli vuosikymmeniä oppiakseen valmistamaan noituuden lahjaa, mutta kuoli roviolla jäätyään kiinni kyseisen eliksiirin käytöstä.

-Siitä ei enää ole pelkoa! Amanda kiljui onnellisena. -Nyt vain kokeilemaan! Hän umpimähkään yhden purkin, jonka sisällön kaatoi kattilaan.

Kattilasta nousi harmaa höyrypilvi ja seos alkoi kuplia.
-Lisää neliapilat ja sekoita pitkään, Amanda luki. Hän lisäsi neliapilat ja sekoitti. Padasta nousi suloinen tuoksu. -Tämä on onnenpullo! hän keksi.

Heidi kuuli Amandan riemunkiljahdukset kylpyyn.
-Mukavaa nähdä, että joku on noin innostunut taikuudesta, hän hymyili.

Aida innostui lumileikeistä. Yksi lumiukko näytti vain niin yksinäiseltä, että sille piti tehdä kaveri.

-Heidi, saisinko lainata taikasauvaasi? Amanda kysyi.
-Et.
-Miten niin en? Amanda ihmetteli.
-Taikasauvoja ei saa lainata ei-noidille. Se on turvallisuusriski.

Edith oli tukimassa Pysyväksi kimalteeksi (PK) Nimeämäänsä ainetta, joka edelleenkin pysyi sitkeästi koeputkessa ja kuuli Amandan ja Heidin keskustelun.
-Höh. aivan kuin tuo silmänkääntäjä muka onnistuisi missään oikeassa taiassa, hän tuhahti.

Edvin keksi mennä pihalle tekemään lumienkeleitä. Sillon hän huomasi Aidan lumiukot.
-Pakko pakko pakko pakko...

Hetken päästä lumiukot olivat tässä kunnossa.

Aamulla Aida maksoi samalla mitalla tuhoamalla Edvinin lumienkelin.

Amanda kävi jälleen Eliksiiripuodissa.
-Olisiko teillä noituuden lahjaa? hän kysyi.
-Valitettavsti ei, vastasi myyjä.
Amanda huokasi pettyneenä.

Eliksiiripuodista löytyi myös kilokaupalla vanhoja kirjoja. Niitä oli mielenkiintoista tutkia, mutta noituuden lahjan valmistusohjetta niissä ei kerrottu.

Edith pelasi tietokoneella. Katariina luki lehteä.
-Mitä pelaat? Katariina kysyi.
-Tälläistä peliä. Se on vähän kuin nukkekoti. Siinä luodaan ensin hahmoja, tehdään niille koti ja säädellään niiden elämää.
Katariina hätkähti.-Minusa tuo kuulostaa oudon tutulta, hän sanoi. -Tiedätkö? Minä pelasin samanlaista peliä sinun ikäisenäsi.

-Mihin se sitten loppui? kysyi Edith, ja sammutti pelin.
-En ollut siihen mitenkään koukussa ja minulla oli muutakin elämää, mutta kun eräänä aamuna heräsin olin Appaloosa Plainsisssa.
-Siis?
-Appaloosa Plains kuten myös Monta Vista kuuluivat erääseen tietokonepeliin. Juuri samanlaiseen, jota sinä pelaat. Luultaavsti siirryin sinne.
-Eihän se voi olla mahdollista! Edith huudahti.
-Niin minäkin ajattelin. Ehkä olenkin samassa maailmassa, mutta luulen olevani siinä pelissä. En vain tiedä miksi.

Heidi astui keittiöön. -Minä tiedän miksi, hän sanoi. -Sinähän löysit minut eti alussa. Tapasin 17-vuotiaana päänoita Glenda Magicin. Hän kertoi olevansa äitini, joka ei voinut pitää minua vaikean tilanteensa takia. Glenda kertoi, että oli hankkinut minulle parhaan mahdollisen äidin, mutta löytänyt hänet toisesta maailmasta. Niin hän taikoi sinut tänne minulle äidiksi.
-Sinä olet aivan tärähtänyt, Edith huokasi.

Heidi lähti jouluostoksille.
-Tuo on hyvä, hän sanoi. -Laittakaa pakettiin. Se tulee lahjaksi.
-Huomaattehan, että ette anna tätä kenen tahansa käyttöön, myyjä varoitti.
-Minä muistan, Heidi vakuutti. -Ja saaja osaa kyllä aarvostaa sitä.

-Oletko hullu?! Bikineissä joulukuussa! raivosi Edvin, joka halusi aina riidellä.
-Enkä ole! Minä pukeudun niin miten itse haluan! suuttui Amanda.
-Oletpas!

-Mokomankin! Tästä saat! Amanda kirkui ja läimäytti Edviniä.
--Auh! Tuo sattui! karjui Edvin ja hyökkäsi Amandan kimppuun.

 -Tästä saat! Ja tästä! Edvin huusi.
-Auh! Maistapa potkuani! Amanda kiljui takaisin. -Älä väännä niskaa! Sattuu!

-Mieti ensi kertaa kahdesti, kun hyökkäät kimppuuni, käski Edvin.
-Mokoma veli, Amanda mutisi. -Tämä vielä kostetaan...

Edvin meni sisälle, mutta Amanda jäi vielä ulos. Hän teki lumienkeliä, ja katsoi taivaan tähtiä. Ei hän heidän välejään aikonut rikkoa. Miksi Edvin oli niin herkkä suuttumaan?

-Kuule Aida! Amanda on mahdottoman ärsyttävä! Minä sanoin mielipiteeni, niin eikös hän heti lyö! Edvin valitti Aidalle.
-Etkö pyytäisi anteeksi? Amanda ei kai halunnut kuulla mielipidettäsi, Aida ehdotti.
-Anteeksi? Ei ikinä! Edvin ärähti.

-Kuule Aida. Edvin on mahdottoman ärsyttävä! Tulee vain aukomaan päätään välittämättä vähääkään minun mielipiteestäni! Amanda valitti.
-Et sinäkään olisi saanut lyödä. Etkö pyytäisi anteeksi? Aida ehdotti.
-En pyydä! Amanda huudahti.

-Kuule Edith, mitähän panisin päälle tanssiaisiin? Olen niin kyllästynyt mustaan, Aida mietti. -Onko ideoita?
-Ei. Minua eivät kiinnosta koko juhlat, Edith sanoi.
-Eivät kiinnosta?
-Ei. Koko koulu kulkee musiikin tahtiin salissa. Ei todellakaan kiinnosta, kun voi olla kotona tutkimassa kemiaa,

-Pojat eivät kiinnostuisi sinusta, sanoi Aida
-Mitä väliä? Ei minua kiinnosta mikään seurustelu.
-Mutta eikö sinua huoleta, että jäät ulkopuolelle?
-Minähän olen jo! En tunne ketään, joka olisi niinkuin minä!

 Aida nosti peruukin pois päästään. Hiukset olivat kasvaneet jo takaisin. Aida katsoi mustaa sänkeä ja hymyili. Se oli kaunis väri, joka sopi juuri hänelle.
-Anteeksi hiukset etten pitänyt teistä, hän kuiskasi.

Aida halusi silti väriä pukeutumiseensa, joten ei kuin uudet vaatteet.

Amanda päätti sekoittaa eliksiirin. Hän toivoi lepyttävvänsä sillä Edvinin.

-Mitä sinä teet? Edvin ihmetteli. Amanda heitti lasipullon päin häntä. -Hei! Tuohan on vaar..
Pidemmälle hän ei ehtinyt kun sisällä untui omitunen pistos.

-Anteeksi, kun olin niin ilkeä, hän pyysi. -Annathan anteeksi?
-Saat anteeksi. Annatko minulle anteeksi, kun löin?
-Saat anteeksi,

Hetken perästä sisko ja veli rakensivat yhdessä lumiukkoa. Riita oli haudattu.

Katariina oli saanut oman kappaleensa kirjasta Poika, joka päätti kadota.
-Voiko olla totta, että minä sain valmiiksi julkaisukelpoisen kirjan? hän huokasi liikuttuneena.

-Oletko varma, ettet halua lähteä? juhliin pukeutunut Aida varmisti.
-Aivan varma! Älä enää viitsi tai en osaakaan päättää! Edith sanoi.
-Hyvä on. Hyvä on. En vain ymmärrä sinuaa lainkaan, Aida huokasi.

-Eihän minua kukaan ymmärrä. Aina olen epäkohtelias tai en tajua vitsiä. Tai sitten olen liian kohtelias. Eikä kukaan muu ymmärrä minua, Edith mutisi kemikaaleilleen.

Tanssiaisiin lähtiöillä tuli kiire.
-Väistä urpo! Amanda käski ovella seisovaa poikaa.

-Terve taas koti, poika sanoi. -Vaikka oletkin vaihtunut olet aina minulle koti.

Hän kiipesi yläkertaan ja tapasi ensimmäisenä Edithin. -Hei Edith, hän tervehti.
-Kuka sinä olet? Edith töksäytti.
-Etkö tunne minua? Danielia. Omaa isoveljeäsi. poika kysyi.
-Ai sinä olet Daniel. En ole nähnyt pitkään aikaan. Anteeksi. Edith sanoi.

-Terveisiä maailmalta, Daniel sanoi.
-Olit siis maailmalla?
-Jep. Kiertelin yhden kaverin kanssa. Mahtava reissu.

-Mutta Daniel! Tulit jouluksi kotiin! Katariina huudahti. -Onneksi sinulle ei ole sattunut mitään! Tule nyt ihmeessä syömään. Sinulla on varmasti nälkä.

-Ei minulla ole nälkä äiti. Kävin pizzalla juuri ennen tänne tuloa, Daniel vakuutti
-Missä olet ollut? Poliisikin on etsinyt sinua. Me olemme olleet hyvin huolissaan, Katariina sanoi, mutta ei ankara vain pelkästään huojentuneena.
-Minä haluaan itsenäistyä. Tämä metka oli mahdottoman hyvä itsenäistymisprosessi. Kuljin yhden kaverini kanssa.
-Ja tiesivätkö kaverin vanhemmat, että te olitte matkoilla?
Daniel oli hiljaa.
-Daniel, Katariina kysyi. -Tiesivätkö?
-Ei. Me tutustuimme lastenkodissa.

-Mikä hänen nimensä on? Katariina kysyi.
-Matias.Hänkin palasi lastenkotiin tänään, Daniel selitti. -Saanko lähteä kaupungille? Menisin jouluostoksille.

-Ehkä naapurihuvilasta saisi kivat joululahjat kaikille, Daniel mietti ja juoksi naapuriin. Näin hän ja Matias olivat koko matkansa ajan eläneet.

Daniel vihelteli ja koetti näyttää siltä, että oli vain eksynyt ja voisi sanoa mahdolliselle kyselijälle: -Ai hei! Asuuko Katariina Mesijärvi täällä? Daniel katseli ympärilleen. Puutarhatuoli olisi hyvä lahjaa äidille.

Kotona Heidi kasvoi aikuiseksi.
-Olenko jo niin vanha? hän ihmetteli.

Juhlaväki palasi kotiin ja söi pientä iltapalaa. Aida oli onnellinen. Orlando oli pyytänyt häntä parikseen monta kertaa. Illan päätteksi hän oli halaannut Aidaa ja kuiskannut: -Kiitos. Ilman sinua tämä ilta ei olisi ollut mitään.

-Kivat juhlat, eikö vain? kysyi Amanda.
-Oli, vastasi Aida hajamielisenä. Hän mietti mitä Orlando teki nyt? Millainen yöpuku hänellä oli? Mitä hän oli syönyt?
-Minä haluan vain sinua rakastaa.
Rakastaa.
Rakastaa, Aida hyräili.

Tanssiaisissa otetut kuvat ripustettiin käytävän seinälle.

Aamulla Daniel palautti varastamansa tuolin. Ei hän kehdannut antaa sitä äidille. Varastaminenhan oli väärin. Hän liitti mukaan kirjeen:

Palautan ottamani pihatuolin. En ajatellut asiaa kunnolla illalla. Anteeksi.

T. Harhateille joutunut nuori

P.S Iloista lumihiutalepäivää

-Huomenta ja ilosta joulua, Aida toivotti.
-Lumihiutalepäivää, Amanda korjasi.
-Se on meillä joulu. Äiti on opettanut sen, kertoi Aida.

-Hei Aida! Orlando sanoi puhelimessa.
-Oralando! Mukavaa, kun soitit! Iloista lumihiutalepäivää, Aida toivotti.
-Samoin. Olen käymässä nyt kuntosalilla, niin voidaanko tavata? Tehän asutte siinä lähellä?
-Sopii! Aida vastasi.

-Kiva, kun tulit, Aida tervehti.
-Minusta myös, Orlando vastasi
He pitivät toisiaan kädestä ja olivat hiljaa.

Hetkken mielijohteesta Aida keksi halata Orlandoa.
-Sinua on mukava halata, tämä hymyili.
-Niin sinuakin.
-Arvaa mitä minä haluaisin, sanoi Orlaando salaperäisesti.
-No?
-Sinut tyttöystäväkseni. Minun olisi pitänyt kysyä jo niissä pikkujouluissa, mutta siskosi tuli puhumaan niistä hapoista. Tanssiaset  taas olivt lliian muodollinen tapahtuma.

-Minä rakastan sinua, Aida sanoi ja antoi Orlandolle suukon.

-Minun täytyy lähteä. Meillä syödään pian, sanoi Orlando
-Mene sitten vain, sanoi Aida haikeasti. -Nähdään.
-Nähdään.

Myös Mesijärvillä oli jouluateria.
-Minä en löytänyt mistään kalkkunaa, pahoitteli Heidi.
-Ei se haittaa. Minä en osaa valmistaa sitä, Katariina nauroi
-Miksei Heidi olisi taikonut sitä? kysyi Amanda.

-Ei ruokaa voi taikoa kypsäksi, Edith ilmoitti.
-Miksei? Amanda kysyi haastavasti.
-Älkää nyt taas aloittako, pyysi Heidi. -Minä en osaa taikoa ruokaa kypsäksi.

Ruoan jälkeen oli lahjojen jako.
-Ole hyvä Amanda. Ostin tämän sinua ajatellen, saanoi Heidi.

Amandan paketista paljasti kauan haikailtu taikasauva.
-Minusta tulee noita, hän sanoi onnellisena. Amanda heilautti sauvaa yrittäen tehdä taian, mutta mitään ei tapahtunut, ellei otettu lukuun valoa. -Taikasauva ei teekään minusta noitaa, Amanda huokasi pettyneenä.

Daniel oli saanut lahjaksi jalkapallon. Mikäpä olisi parempi paikka kokeiluun, kuin vielä melkein tyhjä olohuone?

Katariinaa lapsetti ja hän meni ulos tekemään lumienkeliä. Hän muisti erään joulun lapsuudesta, kun oli leikkinyt lumessa. Radiossa oli soinut joululauluja. Sama laulu alkoi soida hänenkin päässään kuvasten hänen elämää.

Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan.
Joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset niin kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.

Vaan ylhäällä orressa vielä on vain,
se häkki mi sulkee mun sirkuttajain.
Ja vaiennut vaikerrus on vankilan.
Oi murheita muistaa ken vois laulajan?

Miss sypressit tuoksuu nyt talvellakin
isstun oksalla uljaimman puun.
Miss siintääpi veet viini on vaahtovin
ja sää ainaa kuin toukokuun.

Ja Etnampa kaukana kaauniina nään
ah, tää kaikki hurmaa jaa huumaapi pään, 
ja laulelmat lempeinä lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi.

Katariina katsoi taivaalle ja näi lumisateen takaa kirkkaan tähden. Hän lauloi:

Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaaisehen.
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull ain Suomen maa!
Ja kiitosna sen laulu soi Sylvian
Ja soi aina laulusta sointuisimman.

San. Sakari Topelius
Suom. Martti Korpilahti

Otsinkon san. Alpo Noponen

Hyvää joulua kaikille!

-Meri-Tuuli